Jouluiltasta alettaessa Margareta luki tavallisuuden mukaan pöytärukouksen, eikä kukaan kuunnellut sitä hartaammin kuin Thorgeir Danaskjald.
Vanha, kuuro anoppi istui ääneti kunniapaikallaan ylinnä pöydän päässä. Hän huokasi syvään, katsahtaessaan sille paikalle, missä hänen ritarillinen poikansa tavallisesti istui. Kaikki ymmärsivät hänen ajatuksensa. Rigmorkin huokasi; mutta samassa hänen tummat silmänsä loistivat niin veitikkamaisesti ja iloisesti, kuin näkisi hän taas miehensä istuvan omalla, paikallaan.
Margareta-neito oli, ennenkuin he istuivat pöytään, virittänyt salaa Thorgeirin kanteleen, minkä taidon hurskas mestari oli hänelle opettanut. Nyt hän ojensi sen Thorgeirille ja pyysi häntä laulamaan. Thorgeir otti mielellään kanteleen polvelleen ja lauloi ylistyslaulun kuninkaan ja hänen miestensä kunniaksi, kuvaillen innostuksella Volmar-taistelua sekä Dannebrog-lipun ihmetyötä. Senjälkeen hän tarttui pikariinsa, juoden ensiksi Valdemar Seierin vapauttamisen ja onnen maljan, ja sitten hänen uskollisten miestensä terveydeksi, etupäässä kreivi Albertin ja Riisen Kaarlon. Kun nyt näin rohkeasti muistettiin kaikkia poissaolevia ystäviä, puhelivat Margareta-neiti, Rigmor ja vanha imettäjä surumielin myöskin Kristina parasta, joka nyt vietti toisen jouluaattonsa vihittynä nunnana Vestervikin luostarissa.
Antamansa lupauksen muistaen Thorgeir lauloi vielä hurskaan, rauhallisen joululaulun, ja liikutettuina suuren taivaallisen kuninkaan kunniaksi viritetyistä sydämellisistä ja mieltä ylentävistä sävelistä kaikki toivottivat toisilleen rauhallista joulua sekä onnellisempaa uutta vuotta, mennen sitten kukin levolle.
Vanha Martti aikoi matkustaa aikaisin seuraavana aamuna. Ettei muka talossa siitä syntyisi minkäänlaista häiriötä, oli Rigmor asettanut niin, että hän voi kaikessa hiljaisuudessa poistua kartanosta niin aikaisin kuin halusi.
Kun Kaarisenkartanon asukkaat seuraavana aamuna kokoontuivat aamiaiselle, kaivattiin nuorta talonrouvaa. Häntä odotettiin messuaikaan asti, mutta häntä ei vain kuulunut, ja pelästyneinä etsittiin häntä turhaan kaikkialta.
Thorgeir oli epätoivoissaan. Hän kuuli nyt vasta linnanportin olleen Rigmor rouvan käskystä auki koko yön Martin vuoksi, ja hän pelkäsi joko ryövärien tai kreivi Albertin salaa antaneen ryöstää tyttärensä. Mutta sitten hän lopulta huomasi pienen kirjelapun kanteleensa kielten välissä ja luki hämmästyksekseen leikillisen soimauksen Rigmorilta siitä, ettei muka ollut paremmin suojellut häntä ryöväreiltä. Kirjeensä lopussa hän vakuutti vakavasti, että oli sekä turhaa, että hänelle ja heille kaikille vaarallista etsiä häntä. Hän kielsi myöskin heitä lähettämästä ritari Kaarlolle minkäänlaisia huolettavia tietoja Kaarisesta.
YHDESTOISTA LUKU.
Kirkkaana tammikuun pakkasaamuna aurinko kimalteli huurteisilla sarkateltoilla Elben varrella, minne kreivi Albert oli pystyttänyt leirinsä, ja missä tuhannet kiiltävät keihäät ja sotakirveet hohtivat vaunujen, vallilinkojen ja liehuvien lippujen välillä. Siellä tungeskeli edestakaisin ratsumiehiä, jousimiehiä ja haarniskasotureita. Suuren päällikköteltan eteen pystytteli nuori, kookas ritari valkorististä Danebrog-lippua. Kreivi Albert oli saanut tärkeitä sanomia Saksasta. Hän istui nahkatakki yllään telttapöydän ääressä, nojaten poskeaan käteensä ja tuijotti tärkeisiin kirjeisiin, aina vähän päästä puistellen arvelevasti päätään. Eräässä teltan nurkkauksessa seisoi hinterä sinisilmäinen poika, posket likaisina ja mullan värisinä, lakki syvään otsalle painettuna. Hänen vihreä asetakkinsa, oli tavallista pitempi, ja pitkäkarvaisten väljien nahkahousujen alta näkyivät pukinnahkaiset puolisaappaat, jotka näyttivät olevan aivan liian suuret, ollen sidotut hihnalla hoikan nilkan ympäri, etteivät putoaisi. Poika hieroi hyvin ahkerasti tomua ja likaa sotapäällikön kannuksista, mutta hän näytti olevan tottumaton tähän työhön, sillä hän pudotti usein nahkapalasen kädestään. Hänen liikkeensä olivat harvinaisen kepeät ja sulavat, mutta samalla ujot kuin lapsen, silloin kun se ensi kerran saa ylleen uuden puvun.
Kreivi Albert viittasi, ja ujo soihtupoika toi hänelle kultakannukset.