"Huonosti puhdistettu!" murahti päällikkö ja antoi hänen kiinnittää ne jalkaansa. "Jos et huomenna tee työtäsi huolellisemmin, saat mennä matkoihisi! Tänne haarniska!"
Soihtupoika juoksi kepeästi kuin lintu hakemaan mustaa haarniskaa ja kiinnitti vapisevin käsin sen hihnat.
"No, miksi vapiset?" kysyi kreivi lempeämmin. "Etkö uskalla katsoa minua silmiin? Poika, jos tahdot palvella kreivi Albertia, täytyy sinun olla rohkea ja pelkäämätön sekä voida sietää kovempiakin sanoja. En minä sinulle pahaa tarkoittanut. Hyvä on, anna nyt ritarin astua sisään!" Soihtupoika juoksi teltan ovelle ja sanoi muutaman sanan vahdille, jonka tehtyään hän palasi soppeensa ja alkoi puhdistella herransa kypärän töyhtöä.
Heti senjälkeen Riisen Kaarlo astui sisään kypäränsilmikko suljettuna, seurassaan kaksi voimakasta ritaria, jotka hänen viittauksestaan kantoivat raskaan nahkasäkin sisään ja poistuivat laskettuaan sen sotapäällikön jalkojen juureen.
"Tässä on kultaa ja hopeaa pyhän Knuutin kiltaveljeksiltä!" sanoi Kaarlo. "Nyborgin vanha linnanherra Ludolph oli kuollut; mutta kirje täytti tehtävänsä. Minun käskettiin palauttaa se teille takaisin, ankara herra, sekä sanomaan, että kahta vertaa isompi summa voidaan vielä saada kootuksi, kun sama kirje lähetetään pormestari Yvaldille Roskildeen tai Odenseen kiltaveljille. Sitäpaitsi seuraa mukanani 400 hyvin asestettua ratsumiestä porvareita ja talonpoikia."
Kreivi Albert kuunteli Riisen Kaarlon kertomusta kertaakaan häneen katsomatta, tai vastaamatta hänelle sanallakaan. Hän ojensi vain kätensä vastaanottaakseen kirjeen sekä nyökäytti hänelle ja näytti senjälkeen liikutettuna katselevan suurta vahasinettiä, mihin pyhän Knuutin kuva ynnä valtikka, ja kruunu olivat kuvatut.
Kaarlo kumarsi ääneti ja poistui hiljaa, syvästi huoaten.
Kreivi Albert jäi joksikin aikaa istumaan samaan asentoon. Sitten hän viittasi vartioille, ja nyt kokoontuivat päälliköt ja ritarit telttaan. Riisen Kaarlo oli myöskin heidän joukossaan, mutta hän jäi seisomaan kaikkien takimaiseksi. Soihtupoika asettui nöyrästi ylipäällikön tuolin taakse. Nyt kreivi Albert nousi ja tervehti kokoontuneita ritareita.
"Jalot ritarit ja Tanskan miehet!" sanoi hän. "Te ihmettelette luultavasti kaikki, että niin monta kuukautta on kulunut, enkä minä ole vielä vienyt teitä kuningas Valdemarin vankilaan irroittamaan hänen kahleitaan ja rusentamaan kuoliaaksi hänen verivihollistaan. Minä olisin voinut sen tehdä: sydän on polttanut rinnassani ja miekka kädessäni, mutta salainen viittaus on lamauttanut käsivarteni voiman ja täyttänyt sieluni pelolla — voitonkin suhteen. Mitä auttaisi meitä ja Tanskaa, jos murtaudumme kuninkaan vankilaan ja löydämme hänet ja hänen kuninkaallisen poikansa salamurhattuina kahleissaan? Ei ole niin alhaista konnantyötä, ettei Schwerinin kreivi Henrik uskaltaisi ryhtyä siihen. Katsokaa, senvuoksi minä olen epäillyt. Voiko joku ritari tai jalosukuinen mies syyttää minua velttoudesta tai pelkuruudesta?"
"Ei, ei kukaan maailmassa!" vastasivat kaikki. "Kuninkaan henki ennen kaikkia."