"Niin, ennen kaikkea!" toisti kreivi Albert katkerasti. "Vieläpä ennen omaa hyvää nimeämme ja ajallista kunniaamme. Mutta pyhän Mikaelin nimessä, se uhri on minulle kalliimpi kuin tuhat ihmishenkeä. Aikakirjat mainitsevat ehkä nimeni häpeän tahraamana; ehkä soaistut jälkeläisemme sanovat pilkaten ja ylenkatsoen: Pohjoisalbingin kreivi Albert antoi kuninkaallisen enonsa, nääntyä vankilassa eikä ottanut askeltakaan pelastaakseen häntä. Haa, jos se, joka niin sanoo, tietäisi mitä rehellisen ritarin täytyy kärsiä nähdessään paljastettu miekka kädessään käärmeen veljensä kaulalla, mutta ei voi murskata sitä rusentamatta heitä molempia! — Kuningas ei ole enää Dannebergin linnassa: hänet on viety Schweriniin" — —
"Schweriniin!" huusivat kaikki. "Voi, sitä linnaa on mahdoton valloittaa."
"Ei mikään linna ole voittamaton, Schwerin kaikkein vähimmin, sen olen kokenut", jatkoi ylipäällikkö. "Mutta missä pyövelinmiekka riippuu hiuskarvasta jalon vangin pään päällä, siellä on kurjinkin hökkeli mahdoton valloittaa."
"Mutta suokaa anteeksi, ruhtinaallinen serkkuni!" keskeytti kreivi Otto hänet kiivaasti. "Miksi me seisomme täällä? Miksi seisomme miekka kädessä, kun emme uskalla sitä käyttää? Minkävuoksi olemme suurilla ponnistuksilla koonneet tämän sotajoukon? Mitä varten Riisen Kaarlo kokosi kiltaveljesten kullan? Mitä tekemistä on kaikilla näillä urhokkailla miehillä, jotka nyt ovat kokoontuneet teidän lippunne ympärille?"
"Rauhoitu, uljas serkkuni!" vastasi ylipäällikkö. "Kuulkaa minua loppuun, aseveljeni! Arkkipiispa ja valtakunnanneuvosto on kiinnittänyt kaiken toivonsa neuvotteluihin. Kaikki sellainen on minulle vastenmielistä. Mutta minä kyllä myönnän sen tähän asti näyttäneen järkevimmältä. Te tiedätte, että jo kauan sitten lähetettiin pikaviestit sekä keisarille että paaville. Paavilta ei vielä ole saapunut minkäänlaisia kuulumisia; mutta keisari neuvottelee kreivi Henrikin, uskollisen, rakkaan miehensä kanssa, joksi hän kutsuu häntä, ja viekas Hildesheimin piispa Konrad on välittäjänä. He vaativat kaikkien vendiläisten ja pohjois-saksalaisten maiden luovuttamista, mutta kuningas kieltäytyy jyrkästi suostumasta. Kuulkaa edelleen!" jatkoi hän katkerasti nauraen. "Nordhausenin valtiopäivillä keisarin poika on tinkinyt kuin hevoshuijari kruunatuista päistä, tarjoamalla kreivi Henrikille viisitoista kannua Reininviiniä molemmista kuninkaista. Eivätkö ole arvokkaita neuvottelijoita ja jaloja ystäviä?"
"Häpeä ja häväistys molemmille ystävyksille!" huusivat katkeroituneet ritarit.
"Ja mitä luulette heidän ystävyytensä ja sovittelunsa tarkoittavan?" jatkoi kreivi Albert. "Kuninkaan vapauttamistako? Ei, siitä on ollut vain näön vuoksi puhetta. Ei, keisarillinen vankeus kreivillisen sijaan — se on tarkoituksena" — —
"Kuolema ja kirous niille roistoille!" huusivat kaikki.
"Täytyykö meidän siis odottaa siksi kunnes mokomakin kunniallinen sovittelu on allekirjoitettu ja sinetillä varustettu?" alkoi kreivi Albert taas puhua. "Holstein on eronnut heistä; kreivi Henrik piirittää Lauenborgia; Nuori, maanpakolainen kreivi Aadolf, Werlen Henrik sekä Bremenin uusi piispa ovat yhtyneet häneen. Vihollinen ei enää piile, vaan uskaltaa ryhtyä meitä ahdistamaan. Sitä vain minä olen odottanut. Taivas olkoon kiitetty! Nyt se on tapahtunut. Kun nyt etenemme, täytyy taistelun syntyä, ja silloin on hetki käsissä, jolloin me voimme kostaa ja vapauttaa suuren, onnettoman kuninkaamme!"
"Eteenpäin, eteenpäin, taisteluun!" huusivat kaikki ritarit ja päälliköt, ja kreivi Albertin käskystä koko leiri ryhtyi lähtövalmistuksiin.