"Sehän on minun vanha kimoni!" sanoi Kaarlo. "Elkää olko vihainen, muori kulta, nythän minä taas makaan hiljaa. Martti, mene toki ulos tyynnyttämään hevosta!"
Martti meni ulos ja ohjasi hevosen pois ikkunasta, Kaarlo makasi taas hiljaa ja uupuneena, emäntänsä päivitellessä tanskalaisten hurjuutta. "Jos Tanska on täynnä teidän ja palvelijanne kaltaisia miehiä", sanoi hän, "niin hiisi heidät vieköön! He taitavat tulla niin hurjiksi ja rajuiksi vain paljosta kalan syönnistä. Sillä sen minä kyllä tiedän, että teidän kuningastanne kutsutaan suureksi kalakuninkaaksi, ja jos hän tahtoisi myödä koko maansa ja ostaa sillä rahalla lautasia, niin hän ei saisi mahtumaan kaikkia kalojaan niille lautasille. Mutta mikä teitä taas vaivaa? Näettekö te kummituksia keskellä päivää? Minun täytyy laittaa teille sydäntävahvistava juoma tämän mellakan tähden." Näin sanoen eukko kiirehti ulos tuvasta. Kaarlo ei ollut kuullut hänen puhettaan, vaan makasi hiljaa katsellen levottomana ja huolestuneena ritarikilpensä valkoista ristiä.
"Voi Martti!" sanoi hän kalpeana ja tuskaisena vanhan palvelijan astuessa taas tupaan. "Minne joutui lippu?"
"Sekö kirottu nokkoslippu?" kysyi Martti. "Tuossahan se riippuu teidän vuoteenne vieressä."
"Niin, tuon pahan onnen lipun minä kuitenkin pelastin!" sanoi Kaarlo. "Se oli jo vähällä joutua kunnon emäntäni esiliinaksi, mutta minä annoin hänelle sensijaan olkanauhani. Mutta pyhä ristinlippu, Martti! Maan ja valtakunnan kallein aarre — sen minä olin omavaltaisesti tuonut Slesvigin tuomiokirkosta — jos se on joutunut viholliselle, niin minä olen hukassa."
"Heraa siunaa, pyhä lippu!" huudahti Martti, "sitä minä en nähnyt taistelussa. Jos se olisi liehunut edessämme tuon mokomankin nokkosrievun asemasta, niin olisi ehkä kuningas nyt kostettu ja vapaa."
"Meidän ei sallittu sitä käyttää!" huokasi Kaarlo, "syynä siihen olivat kreivi Albertin ennakkoluulot ja hänen onneton ylpeytensä. Minun täytyi kääriä se kokoon ja sitoa se satulani taakse."
"Jumalan tähden, olkaa sitten huoletta, herrani!" huusi Martti iloisena, "silloin se on varmassa tallessa. Kaikki teidän tavaranne ovat yhtä koskemattomina kimon selässä kuin ne olivat hänet löytäessäni."
Tuossa tuokiossa Martti oli poistunut tuvasta ja pian hän palasi tuoden mukanaan huolellisesti kokoonkäärityn lipun; hän kieritti sen auki kotelostaan ja levitti sen kaikessa komeudessaan rauhoittuneen herransa vuoteelle.
"Jumala ja kaikki pyhimykset olkoot kiitetyt! Kääri se nopeasti takaisin, rakas Martti!" sanoi Kaarlo katsahtaen ovelle. "Elä näytä sitä kunnon emännälleni. Niin vanha kuin eukko onkin, ovat koristukset ja komeat vaatteet hänen heikko puolensa — jos hänen päähänsä pälkähtäisi leikata siitä itselleen kirkkoesiliina" — —