Kaikki vastaväitteet saivat Helena-rouvan vain itsepäisemmin pysymään päätöksessään, ja kun sekä Pietari Strangenpoika että Antero Gronpoika saadessaan morsiamensa mukaansa olivat mieltyneet hänen oikulliseen päähänpistoonsa, niin hylättiin kaikki kreivi Albertin ja Pietari-piispan ehdotukset kaunottarien suojelemisesta Seebyn kartanossa. Kreivi Albert näet tarjosi heille suojelusväeksi niin monta parhaista aseenkantajistaan kuin hänen kaunis emäntänsä katsoi tarpeelliseksi, ja Pietari-piispa arveli Niilo Mulen jo saavuttaneen siksi paljon sotilaskunniaa, että voi kunniallisesti jäädä kotiin naisten luo. He olivat sillävälin nousseet pöydästä ja keskustelivat tästä kiivaasti.
"Minä voisin melkein luulla", yhtyi Helena-rouva heidän puheeseensa, "että uljas kreivi Albert ja kunnianarvoisa Pietari-piispa pelkäävät minun ja tyttärieni haluavan valloittaa Riiben väkirynnäköllä, koska he niin suuresti huolehtivat saadakseen meidät jäämään tänne Seebyn kartanoon vankeina vartioitaviksi."
"Pelkoni ei ole kovinkaan aiheeton, jalo rouva!" vastasi kreivi kohteliaasti. "Joskin voimme olla levollisia Riiben tyynien porvarien suhteen, niin emme voi taata Riibehuusin ritarillisia sankareita, ja kuningas tarvitsee nyt vapaita, uljaita sotureita, jotka eivät saa kantaa minkäänlaisia kahleita — ei edes kauneuden."
Tästä kohteliaisuudesta Helena-rouvan kasvot muuttuivat taas lempeiksi ja ystävällisiksi, ja hän kuiskasi tyttärilleen että kreivi Albert, huolimatta liian kauan kestäneestä surustaan vaimonsa kuoleman johdosta, vielä kuitenkin osasi olla kohtelias ja miellyttävä kun vain tahtoi.
"On olemassa vieläkin eräs tärkeä seikka", hän kääntyi hiukan ivallisesti kreiviin, "minkävuoksi minä välttämättä haluan poistua Seebyn kartanosta, ellei talo ole täynnä rohkeita ja uljaita ritareita. Onhan hyvinkin tunnettua, että täällä kummittelee aivan kamalasti, ja onhan meillä vakavat todisteet siitä, että täällä portaissa ei voi pimeän aikana kulkea turvallisesti."
Kaikkien kasvot muuttuivat äkkiä totisiksi. Kreivi loi hämmästyneen katseen kauniiseen emäntäänsä eikä tiennyt ottaisiko hänen puheensa todeksi vaiko leikiksi. Mutta viittaus hänen miehensä onnettomaan kuolemaan esti hänen pitämästä sitä leikkinä.
"Olkaa aivan rauhassa, jalo rouva!" sanoi hän samanlaisella, puoleksi vakavalla, puoleksi leikillisellä äänellä. "Täällä ei varmaankaan ole pitkiin aikoihin käynyt piispaa talossa. Hänen asiansa oikeastaan on vapauttaa teidät kaikista toiseen maailmaan kuuluvista epämiellyttävistä vieraista. Hyvällä miekallani minä muuten olen valmis hankkimaan teille kotirauhan, jos se on tarpeen. Sallikaa vain minun nukkua siinä huoneessa, missä pahimmin kummittelee! Jos Pietari-piispa haluaa tulla seuralaisekseni, niin on se minulle rakasta, muuten rohkenen kyllä yksinkin antautua tähän seikkailuun."
"Hyvä on jalo ritari! Teidät pannaan koetukselle!" vastasi Helena-rouva, ja käski heti järjestää "viheriän huoneen" kreiviä varten. "Herra piispa saa viereisen huoneen!" lisäsi hän, "ja jos arvoisat herrat haluavat olla yhdessä, niin saa väliovi olla auki. — Jos teidän mielestänne vielä huomennakin talo on rauhallinen ja turvallinen, niin minä tahdon luopua päätöksestäni ja jäädä tänne."
"Jumalan nimeen!" huudahti Pietari-piispa. "Antakaa minulle minkä huoneen te vain tahdotte, korkea-arvoisa rouva! Minä en pelkää hyviä henkiä, ja pahat henget eivät kajoa kristittyihin."
"Jos tahdotte nukkua rauhassa, jalot herrat", sanoi Absalon Belg, "niin jättäkää se koetus. Viheriässä huoneessa ja linnan koko itäisessä kylkirakennuksessa ei kukaan järkevä ihminen enää nuku. Minä itse puolestani luulen, että kaikki mitä siellä on kuultu ja nähty, on vain luulottelua ja mielikuvittelua. Kun minun rohkea isäni tahtoi tehdä lopun siitä jaarittelusta, sai hän sen maksaa hengellään, mennessään pimeässä yksin sinne ylös. Siitä ajasta lähtien me olemme pysytelleet poissa sieltä."