"Mitä käsivarteen tulee niin te voitte olla oikeassa, mutta ei kukkaron suhteen, kukkaron suhteen, Jumal'auta ei!" intti piispa kiihkeästi. "Sen he pitävät kiinni ja lukittuna kädessään aivan kuin Judas Iskariot meidän alttaritaulussamme."
"Silloin ainakin Helena-rouva osaa sen sitä paremmin aukaista. Hän ei pidä liika tiukalla taalareitaan", ivaili kreivi Albert, keskeyttäen hänet.
"Hänessä ei mikään ole lujassa!" mutisi Pietari-piispa kiukkuisesti.
Nuo sanat suututtivat kreivi Albertia. "Jos te olisitte ritari, ettekä piispa", vastasi hän kiivaasti, "niin minä vaatisin teidät keihäsmittelyyn tämän jalosukuisen naisen hyveiden ja kunnian puolesta."
"Uskallanko kysyä, mistä jalot herrat kiistelevät?" kysyi Helena-rouva, joka samassa ratsasti hyvällä juoksijallaan heidän luokseen. "Minusta te tunnuitte hiukan kovaäänisiltä, ja luulenpa teidän puhelleen keihäiden mittelystä."
Pietari-piispa vaikeni nolona ja antoi hevosensa tuntea suuttumustaan, mutta kreivi Albert ei joutunut hämilleen. "On puhe eräästä jalosukuisesta naisesta, jonka käytös ainakin minun tietääkseni on moitteeton", vastasi hän. "Hän on hiukan varomaton, kevytmielinen ja vaihtelevainen, sen kyllä myönnän, ja se saattaa hänet usein unohtamaan tuon kultaisen säännön, että ei ole kylliksi naiselle olla moitteeton, vaan hänen täytyy myöskin osoittaa se ulkonaisessa esiintymisessään. Minä pyydän teitä, jalo rouva, olemaan riitani välittäjänä. Luuletteko te tuollaisen heikkouden ja siitä seuraavan yleisen mielipiteen oikeuttavan ainoatakaan ritaria kulkemaan pilkaten hänen linnansa ohi ja piirtämään häpeämerkkiä hänen porttiinsa?"
"Kuka ritari voisi olla niin häpeämätön ", kysyi Helena hämmästyneenä, "että hän ryhtyisi sellaiseen vääryyden tekoon?"
"En ainakaan minä, jalo rouva, sen minä voin vakuuttaa teille. Mutta eikö teidän mielestänne ole yhtä oikeudetonta ja väärin, jos jonkun häpeämättömän käden jätettyä merkkinsä tuon kysymyksessä olevan naisen portille, Herran palvelija astuu ohi ylenkatseellisesti ja julistaa kiroukseen tuon talon!"
"Totisesti, totisesti, te olette oikeassa, jalo ritari!" huudahti Pietari-piispa kiihkeästi. "Ja minä olen väärässä, häpeällisen väärässä! Ulkokuori voi usein pettää, ja jos se ei pettäisikään, niin olkoon kaukana minusta, että minä heittäisin ensimäisen kiven syntisen päälle!"
"Te olette siis sopineet ilman minun välitystäni!" vastasi Helena-rouva, ja hänen katseessaan ja kasvonilmeissään ilmeni syvästi loukattu ylpeys, hänen koettaessaan turhaan salata katkeria kyyneleitä, mitkä vierivät hänen kauniille, kalpeille poskilleen.