He ajoivat nyt sisään niin sanotusta linnanportista, josta Viheriäkatu johti linnaan, ja Kaarlo halusi tietää mitä ne kolme taivaansinistä, kruunupäistä leijonaa merkitsivät, jotka olivat kuvatut portin yläosaan, aivan kuin tahtoisivat sieltä lentää ilmaan. Silloin tunsi Martti itsensä oikein ylpeäksi voidessaan kertoa sen olevan kaupungin ikivanhan vaakunan, aina pakanuuden ajoilta peräisin, jonka kuningas Harald Hildetand oli lahjoittanut hyvälle Riiven kaupungille. Hän ei oikein osannut selvittää mitä leijonat tarkoittivat, mutta hän sanoi kyllä usein sitä miettineensä, ja arveli viattomassa hurskaudessaan niiden luultavasti tarkoittavan pyhää kolminaisuutta.
"Mutta sinähän sanoit vaakunan olevan aina pakanuuden ajoilta asti!" intti Kaarlo.
"No niin, silloin se varmaankin merkitsee, että Nips-joella on kolme haaraa, jotka kolmelta puolen virtaavat kaupungin ympäri!" sanoi Martti suuttuneena, "siitä minä olen aivan varma, ja tietysti ne siten virtasivat jo pakanuuden aikoina. Mutta jos ette usko minun tietojani, niin kysykää meidän piispaltamme. Muuten minä olen syntynyt täällä, eikä minun tarvitse keltään kysyä Riiven asioita. Koettakaapas, osaatteko te laskea tornit?" jatkoi hän ylpeästi ja oli jo unohtanut onnistumattoman selityksensä. "Kas tuolla Liljavuorella on meidän Pyhän Neitsyen kirkko! Katsokaa, sen katto loistaa kuin puhdas hopea ja kulta, ja tietäkää että se on puoleksi lyijyä ja puoleksi vaskea. Ja tuossa on linna, sen nimi on Kosborg." —
"Riibehuus oli kai aikomuksesi sanoa", keskeytti hänet Kaarlo.
"Kosborg oli sen nimi minun nuorena ollessani", vastasi Martti. "Olenhan minä kuullut sitä kutsuttavan Riivehus nimellä, niinkuin ei muka olisi muita taloja Riivessä. Ei nyt enää mikään saa olla niinkuin oli ennen. Katsokaa tuonne", jatkoi hän puheliaasti, "tuosta minä olen monta kertaa juossut hevostorin yli Kagkildeen ja nähnyt varkaiden kantavan kiviä kaupungista, — olipa se onnellinen aika! Ja tuolla lammen rannalla olevalla kalatorilla minä olen nähnyt heidän usein pitävän käräjiä."
"Kenen?" kysyi Kaarlo hajamielisesti.
"Heh, porvareita minä tarkoitan. Jos te haluatte olla sananseuloja, niin minä en tahdo olla teidän kanssanne tekemisissä!"
"Elkää suuttuko, hyvä Martti!" pyysi Kaarlo — "kertokaa meille vähän enemmän! Sinä tunnet niin hyvin kaiken täällä."
"Niin, kyllä minä voisin nimittää teille vaikka jokaisen kadun ja kujan nimen. Katsokaas, ennenkuin minä tulin piispan luokse niin minä olin koonnut itselleni monta Blumpumia [pientä vaskirahaa] tuolla kapitulitalossa tuomalla makeaa viiniä sekä arkkidiakoonille, dekaanille, senioreille, kapitulin prokuraattorille ja kaikille neljällekymmenelle kaniikille, sekä regulariksille että seculariksille. — Koska te olette niin viisas käytyänne koulunne Grammaticuksen luona, niin te kyllä tiedätte mitä minä tarkoitan."
Kaarlo vaikeni äkkiä, sillä latinassa hän ei ollut päässyt pitkälle, ja hän huomasi hyvästi vanhan Martin palvelleen siksi kauan piispan luona, että hän siinä voitti hänet.