Lähinnä kuningasta, hänen oikealla puolellaan, istui hänen paljon vanhempi sisarensa, totinen prinsessa Regitza, joka ei kuitenkaan vielä ollut aivan vailla nuoruuden suloa, mutta hänen rauhalliset, melkein intohimottomat kasvonsa herättivät hyvin vähän mielenkiintoa. Hän puhui ani harvoin, mutta kuunteli kärsivällisesti hänen ja kuninkaan velipuolen, paljaspäisen kreivi Klaun puhetta. Tämä kertoi hänelle tapansa mukaan laajasti ja perinpohjaisesti tulevasta puolisostaan, Schwerinin kreivittärestä Idasta, hänen suurista avuistaan sekä täydellisyydestään.
Kuninkaan vasemmalla puolen istui arkkipiispa Antero, jonka kanssa kuningas enimmäkseen puheli, ja jolta hän kyseli hänen matkoistaan ja seikkailuistaan vieraissa maissa. Myöskin veli Gunnar ja mestari Harpesträng olivat saapuvilla, mutta he olivat saaneet paikkansa hiukan etempänä kuninkaasta, antaakseen tilaa hänen ylhäiselle vieraalleen, saksalaisen ritariston jäsenelle ja Liivinmaan sotapäällikölle herra Herman Balkille. Hän oli pitkä, laiha mies, yllään musta, ruumiinmukainen ritaripuku, kaulassa musta hopealla silailtu risti, ja hän istui ryhdikkäänä ja ylpeänä kuninkaan kumaraharteisen rippi-isän, viekkaan arkkidiakooni Anfredin sekä, paksujen mitättömän mutta rehellisen näköisten böhmiläisten kaniikkien, Kenertin ja Albrechtin vieressä. Heille piti mestari Harpesträng esitelmän terveysopista, jota nämä näyttivät ihmetellen kuuntelevan, ja kuitenkin he, vastoin hänen määräyksiään, söivät sekä lohta, savustettua hanhea että myöskin palvattua jäniksenlihaa. Veli Gunnar sitävastoin istui innokkaasti keskustellen vanhimmasta pohjoismaisesta runoudesta, hän istui nimittäin kahden kuuluisan runoilijan, Thorgejr Danaskjaldin ja islantilaisen Olavi Hvitaskjaldin, Skaldan tunnetun runoilijan vieressä, jotka siihen aikaan olivat kuningas Valdemarin vieraina. Sekä Gunnar että islantilainen olivat kiivaita, ja kun he aina väliin innostuivat liian kovaäänisiksi, täytyi hiljaisen Thorgejrin tyynnyttää heitä ja muistuttaa heille pöytätapoja. Kuninkaan drotsi, hurskas, voimakas Astrad Fracke, joka istui heitä vastapäätä, oli hiljan kiivastunut vihasta, ja kuritti senvuoksi lihaansa kieltäytymällä liharuuista, mutta piti kuitenkin ikävän pelosta viiniä hyvänään. Kuiva kamarmestari Antero pudisti harmaata, rehellistä päätään ja viittaili Björn-tarjoilijalle, ettei tämä toisi enää viiniä kovaäänisille vieraille, jotka häiritsivät häntä hänen laskiessaan montako hopeakannua oli käytännössä, sillä hänen velvollisuutensa oli vastata hopea-astioista.
Tanskalaisten ritarien joukossa oli lähinnä kreivi Albertia Junkker Strange Ebbenpojalla kunniapaikka. Hän oli kuninkaan uskollinen ystävä ja neuvonantaja, ja oli ollut hänen asemestarinsa ja opettajansa hänen lapsuudessaan. Hän oli lempeä ja miellyttävä mies, jonka suun ympärillä väreili hyväntahtoinen ja hiukan veitikkamainen hymyily. Hänen pitkät hiuksensa riippuivat paljon korvia alempana, ja niiden takaa loistivat hänen rehelliset kasvonsa iloisina ja rauhallisina. Nuorekkaan ulkomuotonsa vuoksi kutsuivat useammat häntä vielä nytkin nuoreksi Junkker Strangeksi vaikka hän oli yli neljänkymmenenneljän vuoden vanha, ja nuorien ritarien Ebben ja Pietari Strangen isä. Urhoollisuudestaan ja sankaritöistään kuuluisia vanhempien ritarien joukossa olivat etenkin arkkipiispan ja Pietari-piispan veljet: Jaakko Mone, Lauri Sunenpoika ja kuningas Sverkerin appi-isä herra Ebbe Sunenpoika Knardrupista. He olivat kaikki hyvin hengellisten veljiensä näköisiä, kookkaita, voimakkaita, totisen ja sotaisen näköisiä miehiä. Lähinnä heitä olivat etenkin veljekset Ivar ja Ebbe Glug kuuluisia rohkeudestaan, mutta he olivat mitättömämpiä ulkonäöltään, ja he pistivät vähemmän silmään Pietari Globen ja Ivar Lykken rinnalla, jotka rikkaudellaan ja komeudellaan sekä kohteliaalla käytöksellään vetivät kaikkien huomion puoleensa. Herra Ebbe Sunenpojan toinen vävy, kreivi Engelbrekt oli tunnettu hauskana, iloisena seuramiehenä. Väkevä ja roteva Kaarle Grå ei ollut yhtä kohtelias kuin hän, mutta urhollisuudessa hän ei jäänyt edellisestä jälkeen; hänestä sanotaankin sankarilaulussa:
Ei löydy koko Ruotsin maassa miestä Ken häntä yksinään vois vastustaa.
Hänen vieressään istui yhtä kuuluisa herra Ove Dyre, joka oli taitava ja intohimoinen metsästäjä, kantaen aina kullattua metsästystorvea olallaan, ja hänestä sanotaan sankarilaulussa:
Hän miehet niittää taistelossa Kun talonpojat laihojaan.
Kuninkaan nuori sisarenpoika, Lüneburgin kreivi Otto, istui nuorempien ritarien, junkkari Knuutin ja herra Lembakin seurassa. Hän oli vasta viidentoistavuotias nuorukainen ja vaikka häntä ei vielä oltu lyöty ritariksi, niin hän oli jo osoittanut mitä suurinta rohkeutta heittäytyessään uhkarohkeisiin ja hurjiin seikkailuihin. Moni kutsuikin häntä toiseksi Esbern Snareksi. Hänen pyöreät, parrattomat kasvonsa ja vielä hento ruumiinrakenteensa tekivät hänet hyvin lapsellisen näköiseksi, ja Riisen Kaarlo, joka oli melkein viittä vuotta nuorempi, näytti ruumiinvoimiensa puolesta voittavan hänet.
Kuin kuningas Artur ritareineen pyöreän pöydän ympärillä, istui kuningas Valdemar läänitysherrojensa ja ritariensa ympäröimänä. Katsellessaan tuota etevien ja kokeneiden miestensä uljasta joukkoa hänen rintansa kohosi ylpeydestä, ja hän katseli jo saavuttamiaan komeita voitonmerkkejä sen vallan ja menestyksen onnellisina enteinä, mihin hän uskaliailla nuoruudensuunnitelmillaan toivoi kohottavansa Tanskan valtakunnan.
Kuningas itse oli suurin ja kaunein mies heistä kaikista. Hänen vanhimmat sotasankarinsa, jotka olivat tunteneet hänen suuren isänsä tämän nuorena ollessa, eivät voineet kyllin ihmetellä hänen yhä enenevää yhdennäköisyyttänsä heidän vanhan herransa ja kuninkaansa kanssa. Hänen äänensä sointu, sekä se omituinen tapa miten hän ojensi kättään, jakaessaan käskyjään tai kiivastuessaan, muistutti heitä hänen voimakkaasta ja usein liiankin ankarasta isästään.
Kuningas oli esittänyt tervetuliaismaljan uljaalle kreivi Albertille, mihin kaikki ritarit olivat yhtyneet sydämellisin ilohuudoin. Mutta kuningas oli huomannut ylhäisen vieraansa, herra Herman Balken, tunteneen itsensä syrjäiseksi, eikä hän tahtonut mitenkään epäkohteliaana loukata tätä tärkeätä henkilöä.