He myönsivät sen kunnioittavasti, ja heidän pyöreät, huolettomat kasvonsa kuvastivat sekä uteliaisuutta että tuskallista odotusta.
"Oletteko te milloinkaan nähneet Böömin prinsessaa Margarethaa?" kysyi kuningas edelleen.
"Kyllä, armollisin herra kuningas!" vastasivat molemmat melkein yhdellä kertaa ja kumarsivat yhtä syvään kuin nuorasta vedettävä puunukki.
"Kuvatkaa siis hänet minulle tarkkaan", jatkoi Valdemar, "ja sanokaa minulle kaikki mitä hänestä tiedätte, olkoon se sitten hyvää tai pahaa! Minä maksan teille kuninkaallisesti jokaisesta todenperäisestä sanasta, minkä te sanotte, mutta ensimäisestä valheesta, josta minä saan teidät kiinni, rangaistaan teidät ankarasti."
Tämä puhe saattoi pelästyneet papit yhä aremmiksi, ja kesti kotvan aikaa ennen kuin he saivat suunsa käyntiin, mutta sitten alkoivatkin ylistyspuheet prinsessan lempeydestä ja hurskaudesta vuolaina virrata heidän huuliltaan, ja mitä kauemmin he puhuivat sitä vähemmän he pelkäsivät lausuvansa varomattomuuksia. He luettelivat täsmälleen kaikki seitsemän siveellistä ja teologista pää-hyvettä, joita he vakuuttivat prinsessan mitä suurimmassa määrässä omaavan, eivätkä he sen ohella suinkaan laiminlyöneet ahkerasti ladella pyhän Augustinuksen ja Pietari lombardilaisen lauseita, sekä esittää skolastista oppiansa seitsemästä Pyhän Hengen lahjasta ja kahdeksasta autuudenehdosta. He kilpailivat keskenään, kuka ehtisi sanoa enemmän totuuksia ja kultaisia sanoja, joista antelias kuningas oli niin runsaasti luvannut maksaa heille.
"Riittää, riittää jo latinalaisia avuja!" keskeytti viimein heidät kuningas. "Puhukaa yksi kerrallaan, että minä voin ymmärtää mitä te sanotte! Jos hänellä olisi sadaskin osa kaikista niistä hyvistä avuista, joita te nyt olette luetelleet, niin hän olisi jo kymmenen kertaa parempi kuin yksikään taivaan enkeleistä. Mutta sanokaa nyt minulle minkänäköinen hän on? Eikö ole totta, että hän katsoo hiukan karsaasti, hänellä on yksi tai kaksi kyttyrää selässään? — sanokaa vain suoraan! Puhu sinä ensiksi, Renert! Jos sinä vain valehtelet, niin tiedä, että minä pysyn sanassani!"
"Kaikkeinarmollisin herra!" alkoi Renert puhua — "vapauttakaa meidät kuvaamisesta, joka —"
"Vapauttakaa meidät kuvaamisesta!" änkytti Albrecht jälestä.
"Mitä?" keskeytti kuningas heidät kiivaasti — "siis hän on kuitenkin vinosilmä, kyttyräselkä?"
"Ei, pyhän Augustin nimessä!" vastasi Renert. "Jos ei hän siksi ole muuttunut aivan äskettäin. Kuusi kuukautta sitten, kun minä kelvoton sain kunnian hänet nähdä, hän oli ihanampi kuin pyhän Margarethan kuva meidän kirkossamme — mutta vapauttakaa meidät, armollisin herra, — kuvaamisesta, joka voisi herättää meissä maallisia ajatuksia, ja saattaa meidät unohtamaan maallisen kauneuden tähden taivaallisen ihanuuden."