"Se oli, myöskin minun halpa mielipiteeni, teidän armonne", lisäsi Albrecht.
"No, sepä hyvä!" sanoi kuningas. "Hän ei siis ole vinosilmä eikä muutenkaan viallinen. En suinkaan minä tahdo viekoitella teitä maallisiin ajatuksiin! Mutta sanokaa vain minulle, onko tämä kuva todellakin hänen näköisensä?"
"Epäilemättä, teidän armonne!" vastasi Renert, jonka omaatuntoa ei kuvan katseleminen soimannut, "mutta se on hänen näköisensä samassa määrin kuin teidän kruununne timantit ovat taivaan tähtiin verrattuna."
"Niin, aivan siten, teidän armonne!" lisäsi Albrecht pyyhkäisten hien otsaltaan.
"Nyt saatte mennä rauhassa, kunnon miehet!" lopetti kuningas kuulustelunsa ja taputti heitä olkapäälle. "Kun minä olen saanut tietää teidän puheenne tosiksi, niin minä palkitsen kuninkaallisesti teidän rehellisyytenne. Mutta meidän välinen keskustelumme on salaisuus, jonka säilyttämisestä te vastaatte minulle —"
"Arvottomilla päillämme, kaikkein armollisin herra!" vastasivat he sanasta sanaan toistaan matkien, ja astuivat kumarrellen ulos ovesta.
"Nuo olivat hänen maamiehiänsä!" sanoi kuningas miettiväisenä. "Entä jos hän kaikessa kauneudessaan on yhtä yksinkertainen ja ikävä kuin he? Ei, se on mahdotonta", jatkoi hän rauhoittuneena, katsellessaan ihastuneena hänen kuvaansa. "Rehellisyys ja uskollisuus, pyhä yksinkertaisuus ja viattomuus, henkevyys ja sydämellisyys uhkuvat minua vastaan tuosta kuolleesta puusta. Mitä sitten puhuneekaan tuo elävä Jumalankuva minulle!"
Kun ovi avautui ja Junkker Strange astui sisään, istui kuningas vielä kuva kädessään.
"Mitä käskette, armollisin herra ja kuningas?" kysyi ritari ja jäi salaa hymyillen kunnioittavasti seisomaan ovelle.
"Armollisin ja armollisin, yhä ja aina!" vastasi kuningas ja piilotettuaan nopeasti kuvan, hän astui Strangea vastaan. — "Ei mitään turhia kohteliaisuuksia, silloin kun me molemmat olemme kahden! Istu tänne minun luokseni ja puhele minun kanssani tuttavallisesti niinkuin entisinä aikoina, jolloin minä en ollut sinun herrasi enkä kuninkaasi! Minulla on kylliksi nöyriä palvelijoita, sinä olet minun luotettavin ystäväni. Ennenkuin minä, kuninkaana, taas vaadin sinun palvelustasi, tahtoisin minä kuulla vanhalta asemestariltani, minkälainen hänestä hänen oppilaansa on ritarina ja miehenä."