"Ritarina ja miehenä?" toisti Junkker Strange enää salaamatta veitikkamaista hymyään, istuutuessaan kuninkaan viittauksesta hänen viereensä penkille. — "Hyvä on, minua ihmetyttää, että te istutte täällä kuvia katsellen silloin kun väkenne lähtee sotaretkelle. Mutta minä arvelen teillä olevan pätevät syyt siihen, enkä minä usko teidän kovinkaan kauan aikovan istua täällä takan ääressä lämmittelemässä. Jos te ette tahdo että minä rupean teitä tässä suoraan ylistelemään, niin tehkää minulle toinen kysymys, sillä tiedättehän te kyllä hyvin miten kiintynyt minä olen teidän kuninkaalliseen persoonaanne."
"Minä matkustan vielä tänään sotajoukkoni luo!" alkoi Valdemar taas hiukan hajamielisesti puhua. "Sinä saat kyllä vielä tietää miksi minä olen viivytellyt. Mutta, rehellisenä miehenä, vastaa minulle ensiksi, olenko minä sinun mielestäsi saamaton uneksija, hentomielinen, tunteellinen nahjus, joka voisi kulkea kuutamossa imeliä rakkauslauluja laulellen Ginnistamin näkymättömälle kaunottarelle tai kuussa asuvalle prinsessalle?"
"Enpä aivan sitäkään usko, herra kuningas!" vastasi Junkker Strange. "Mutta minun mielestäni te olette liian paljon tekemisissä pappien ja runoilijoiden kanssa. He tyrkyttävät teidän mieleenne kaikenlaisia aavistuksia, sielun ääniä, omantunnon vaatimuksia, pyhimyksiä ja enkeleitä, niin että he pian pehmittävät teidän hyvän, terveen järkenne. Erittäinkin pyhä Antero on aina ollut minulle silmätikkuna —"
"Elä puhu hänestä", keskeytti kuningas hänet vakavana. "Hän tiesi enemmän kuin sinä ja minä saamme tietää satoihin vuosiin, ja tuo vanhus oli oikeassa: Me käsitämme jumalalliset asiat vain hämärästi, kuin kuvan peilistä — mutta jolle tosi kuva on ilmestynyt, hän saa jo täällä nähdä kauneimman kasvoista kasvoihin!"
"Te selitätte tietysti tuon kuvannollisen puheen omilla tavallanne, herra kuningas!" vastasi Junkker Strange. "Ja luulen teidän siinä olevan oikeassa. Mutta palatakseni teidän kysymykseenne, niin minun täytyy totisesti tunnustaa, että te ette ole antanut meidän kaivata todisteita miehuullisuudestanne. Mutta, jos te ette kuitenkaan ole, niinkuin sanotaan, sokea naiselliselle kauneudelle, vaan kaikkien kauniiden neitosten, rouvien ja leskien ritarillinen ihailija — niin te olette ainakin tähän asti osoittanut sen enemmän sanoissa kuin töissä. Te ette ole vielä turmellut itseänne uneksimalla nuoruudenaikaanne veltostuttavassa lemmenleikissä. Luulenpa myöskin kansan ja maan nureksivan sitä, että te — ei vain sotatoimien ja voittoretkien tähden, vaan osaksi myöskin eräälle tunnetulle, kauniille leskelle osoittamanne suosion vuoksi — olette unohtanut antaa maalle kuningattaren ja suuren Valdemarin nimelle kruunun ja perillisen."
Valdemar punastui. "Siis sinäkin olet samaa mielipidettä kuin melkein kaikki muut, että minun on mentävä naimisiin" sanoi hän, "huolimatta tuosta minun viimeisestä onnistumattomasta kokeestani antautua valtioviisaan liiton orjaksi."
"Se on minun ja koko Tanskanmaan toivomus, herra kuningas!"
"Hyvä on! Toimita Böhmin prinsessa Margaretha minun morsiamekseni, enkä minä tahdo hetkeäkään epäröidä! Kohtalo ei tavallisesti salli kuninkaiden ja ruhtinaiden kosia rakkaudesta, ja kansan etu taluttaa heidät sokeasti vihkimäjakkaralle. Mutta jos tämä kuva ei petä", hän otti sen nopeasti ja päättävästi esiin, "niin minä olen poikkeus siinä suhteessa. Minä tahdon rehellisesti tunnustaa sinulle: Huolimatta kaikista niistä hyvistä ajatuksista, jotka sinulla ovat minun miehuullisuudestani, niin minä en ole näinä viimeisinä päivinä ajatellut muita valloittamisia kuin tämän kauniin prinsessan omistamista. Valmistaudu senvuoksi, kunnon Strange hyvin pian matkustamaan Böömiin minun puolestani! Vie kuningas Primislaukselle minun veljelliset tervehdykseni, ja luulottele heille tulleesi keskustelemaan hänen kanssaan sopimuksista ja liittoutumisesta levottomia pohjoissaksalaisia ruhtinaita ja pakanallisia liiviläisiä vastaan! Mutta ota tämä kuva mukaasi, — minun on vaikea luopua siitä ja sinä vastaat minulle siitä kuin minun silmäterästäni! — Katso tarkkaan onko tämä todellakin prinsessa Margarethan näköinen! Jos sinä, niinkuin minä toivon, huomaat hänet yhtä kauniiksi kuin hänet tähän on kuvattu ja etteivät huhut hänen hyveistään ja miellyttävästä olennostaan ole perättömät, niin utele tarkasti hänen mieltään minua kohtaan, ennenkuin puhut hänelle sanaakaan minun rakkaudestani häneen. Ja jos sinä huomaat todeksi minkä Herman Balke kerran puoleksi leikillä kertoi, että kuninkaan tytär on minulle suosiollinen, niin alota asia isän kanssa sillä viisaudella ja hienotunteisuudella, minkä tiedän sinun omaavan. Ja jos rukkaset olisivat pelättävissä, niin sinä vetäydyt ajoissa pois, tuomatta minulle vastausta, joka loukkaisi minun kuninkaallista ja ritarillista kunniaani!"
"Onpa se vaikeanlainen tehtävä, hyvä herra kuningas!" vastasi Junkker Strange hartioitaan kohauttaen. "Minun täytyy siis sekä kosia, että olla kosimatta teidän puolestanne, hankkia teille morsian ja vastata siitä, että hän miellyttää teitä kun hänet näette, ja ettei tuuli käänny sill'aikaa ja sen mukana teidän ajatuksenne. Siinä kohdin minä en oikein luota teidän uskollisuuteenne, herra kuningas!"
"Jumal'auta! Sinä loukkaat minua, Strange!" sanoi Valdemar ja kavahti kiivaasti seisomaan. "Luuletko minua epävakaiseksi, horjuvaksi lapseksi, joka ei itse tiedä mitä tahtoo?"