"Minä tottelen täsmällisesti, herra kuningas, sehän on selvää!" vastasi Junkker Strange kumartaen. "Jos te suututte, niin minä en uskalla enää sanoa sanaakaan. Teidän päätöksenne sekä onnellinen valintanne ilahduttavat minua sydämellisesti. Mutta muistatteko, herra, millä mielellä te olitte, kun kihlaus keisarin sisaren kanssa oli saatu aikaan — ja miten kepeäksi tunsitte sydämenne sitten kun te olitte tullut varmaksi siitä, että te ette enää koskaan näe häntä?"
"Se oli aivan eri asia, Strange! Tällä kertaa minä en sokeasti hapuile onnea, ja tällä kertaa on sydän mukana."
"Silmät vain, herra kuningas! Toisella sijalla vain, minun nähdäkseni, ja korvat sekä se kuvakirja, mikä jo syntyissänne oli päässänne — mutta nyt minä huomaan teidän taas suuttuvan, herra! Minä vaikenen ja tottelen; mutta minä olen varoittanut teitä. Vartioikaa tarkasti sydäntänne yhdeksän viikkoa! Eiköhän liene parasta, että säilytätte kuvan luonanne, herra kuningas!"
"Luuletko sinä minun olevan sellaisen silmieni orjan — ja niin kylmän ja mielikuvitusta vailla, että enää milloinkaan voisin unohtaa nuo kasvot, vaikka en enää koskaan näkisi niitä tässä maailmassa? Ota se! Ja minä tahdon näyttää sinulle, että minä en tässä asiassa ole niin vaihtelevainen kuin sinä luulet. Vielä kerran katselen noita silmiä! Kas tuossa — pane se talteen. Noita enkelikasvoja ei nyt mitkään valkeuden eikä pahuuden henget saa sammutetuksi minun sielustani!"
"Minä pesen käteni, ja annan teidän itse vastata seurauksista!" alkoi Junkker Strange taas. "Koska ja miten on tälle kosioretkelle lähdettävä? Ja kenet on minun kuninkaani määrännyt minun seuralaisekseni?"
"Sinä matkustat vielä tänäpäivänä niin pian kuin suinkin ja kuljet Elbeä pitkin Böömiin, mukanasi kolmekymmentä ritaria ja yhtä monta asepalvelijaa. Seuralaisesi sinä voit valita mielesi mukaan. Kuitenkin minä neuvoisin sinua ottamaan mukaasi Roskilden Pietari-piispan: hän on hyvin oppinut mies ja voi olla sinulle hyvä neuvonantaja matkan varrella, — samoin herra Albert Eskildsön: hän on mies, jolla on hyvä puhelahja. Sinä voisit myöskin ottaa mukaasi nuoren herra Limbakin, Olavi Lykken ja rikkaan Pietari Globen, sekä myöskin kreivi Engelbrektin ja Absalon Belgin, he ovat niin tottuneita kaikkiin ritarillisiin kohteliaisuuksiin ja tapoihin. Jos kuningas ja hänen tyttärensä suostuvat minun toivomuksiini, niin annat sinä, minun puolestani ja minun nimessäni, vihkiä itsesi ja prinsessan, noudattamalla tarkasti kaikkia siinä käytettäviä tapoja! Jos sinun toimesi onnistuu, niin sinä lähetät minulle viipymättä viestin Schweriniin, missä minä piakkoin aion viettää kreivi Klaun kihlajaisia! Sinä tuot morsiamen kotiin niin komeasti kuin mahdollista! Te tuotte hänet tänne autuaan isä-vainajani onneatuottavalla laivalla, jonka keulaa lohikäärme ja kultaiset nuppulat koristavat. Manön rannassa laskette hänet maihin! Siellä tahdon minä itse, jos Jumala suo, kuninkaallisesti ja ritarillisesti vastaanottaa hänet. Ja nyt, Herran haltuun, urhokas Strange. Sinä olet minulle uskollinen ja rehellinen, mutta minun sydäntäni sinä et ymmärrä. Sen sinä vain nyt tiedät: Sinun käsissäsi on nyt minun ja ehkä koko Tanskan maan onni. Ja nyt suu tukkoon, sen toki ymmärrät! Jumala ja pyhä neitsyt olkoot sinun kanssasi!"
Saatuaan tämän tärkeän, salaisen viestin, poistui Junkker Strange kuninkaan salakammiosta ja jakoi heti tarvittavat käskyt. Ritarit pukeutuivat komeisiin hovipukuihin. Muutamilla ylhäisimmistä ritareista, herra Pietari Globella ja kreivi Engelbrektillä oli yllään loistavat tulipunaiset housut, ja niiden lisäksi ruskeat, vihriät tai punaiset nutut sekä näädännahkalla reunustetut silkkiviitat. Heidän tukkansa ja partansa oli sileäksi suittu, ja hatut olivat koristetut höyhenillä sekä kallisarvoisilla kivillä. Pukinnahkaistensaappaitten kultakannukset kilahtelivat ja kullatuista vöistä riippuvat miekat helähtivät. Junkker Strangella itsellään oli yllään komea oravannahkoilla reunustettu tulipunainen viitta, jonka kuningas oli lahjoittanut hänelle, sekä siihen kuuluva kultanauhoilla ja punasilla kamelikurjen sulilla koristettu verkainen matkahattu.
Kuningas hypähti itse valkoisen orhinsa selkään ja ratsasti komean lähettilässeuran mukana rantaan.
Niiden tanskalaisten ritarien ja aseenkantajien joukossa, jotka seurasivat Junkker Strangea, oli kaksi, joiden tuliset ratsut näkyivät yhteisestä sopimuksesta kilpaa kiitävän Riiben katuja. Nuo nuoret, taitavat ratsastajat suhahtivat kuin nuolet kuninkaan ja hänen ritariensa ohi, kadoten silmänräpäyksessä heidän näkyvistään.
"Aikovatko he taittaa kaulansa ja ratsastaa ihmiset kumoon!" sanoi kuningas. "Mitä miehiä ne olivat, jotka eivät osanneet paremmin hillitä hevosiaan?"