Mutta juuri kun kuningas oli asettamassa jalkaansa jalustimeen, ratsasti kookas vieras ritari, vaatteet epäjärjestyksessä, tomun ja hevosen vaahdon peittämänä linnanpihalle. Hän hyppäsi nopeasti väsyneen hevosensa selästä ja heittäytyi kalpeana polvilleen kuninkaan jalkoihin.
"Mitä tämä merkitsee, uskollinen, urhokas Johan Ganz!" huudahti kuningas hämmästyneenä. "Ovatko hornan henget sinun kintereilläsi? Nouse ylös! Koska minä olen vaatinut tuonlaista kunnioitusta läänitysmiehiltäni? Onko sinulle tapahtunut jokin onnettomuus? Vai tuotko sinä minulle tappion sanoman. Puhu mies ja nouse seisomaan! Oletko tullut mykäksi ja hervottomaksi?"
"Armoa ja apua, kuninkaallinen herrani ja suojelijani!" sanoi onneton ritari ja nousi. "Minä olen aivan huonosti vartioinut sitä tärkeätä linnoitusta, jonka uskoitte minun huostaani, — Gråbo on tuhkana —. Te näette edessänne pakolaisen, mutta minä en ole pettänyt kuningastani, — minun kimppuuni on vastoin lakia ja oikeutta kavalasti hyökätty syvimmän rauhan vallitessa. Hän, joka poltti Gråbon poroksi, oli Tanskan kruunun läänitysmies niinkuin minäkin."
"Kuka sen teki, sano!" huusi Valdemar kiivaasti, ja veri kohosi hänen ruskeille poskilleen. "Jumalan nimessä, sitä ei kukaan saa tehdä rankaisematta!"
"Schwerinin kreivi Henrik oli väkivallantekijä!" vastasi ritari. "Hänen sanotaan salaa uhanneen minua ja vannoneen kostavansa minulle senvuoksi, että minun kerran väitellessäni hänen kanssaan täytyi muistuttaa häntä hänen läänitysvelvollisuudestaan Tanskan kruunua kohtaan. Minä jätän oikean asiani kuninkaani käsiin ja odotan luottamuksella teidän kuninkaallista suojelustanne."
"Pyhän Knuutin ja kaikkien pyhimysten nimessä sitä ei sinulta tule puuttumaan!" vastasi kuningas. "Mutta, Jumal'auta, mitenkä se oli mahdollista?" kysyi hän taas kiivaasti. "Miksi sinä et puolustanut itseäsi? Sinä et ole mies, joka pujahdat ulos takaovesta ja jätät vihollisen juhlasaliin juomaan tuliaismaljaa."
"Ensi kerran te minut näin näette, herra kuningas!" vastasi ritari polvistuneena ja loi maahan ylpeän katseensa. "Teidän ja näiden uljaiden miesten edessä minä seison ensi kertaa pakolaisena ja masennettuna. Mutta minä uskon voivani koko maailmalle todistaa viattomuuteni ja puolustaa ritarikunniaani. Jos minun puheeni on valhetta ja petosta, ja jos ei kreivi Henrik ole petturi, niin ripustakoon pyöveli kilpeni hirsipuuhun, ja surkein kaakki vetäköön sen väärinpäin käännettynä lokaista tietä sinne! Jos kreivi Henrik olisi hyökännyt kimppuuni rehellisenä vihollisena eikä olisi käyttänyt alhaista petosta, niin olisi Gråbo vielä paikallaan enkä minä seisoisi täällä herrani tavaran huonona haltijana ja kodittomana pakolaisena, ilman muuta omaisuutta kuin hevoseni ja hyvä miekkani."
"Kuninkaallisen kunniani kautta, sinä saat täydellisen hyvityksen ja oikeuden!" sanoi kuningas nyt rauhallisesti ja päättäväisesti — "sen minä sanon sinulle tässä kaikkien kuullen. Mutta minä en tuomitse ketään kuulustelematta syytettyä itseään. Kreivi Henrik on oikeutettu puolustamaan itseään tuomioistuimen edessä! Siihen asti ei enää sanaakaan tästä asiasta, ritari Ganz! Nyt te seuraatte minua, sotaretkelle!"
Kuningas hypähti sotaratsunsa selkään ja ratsasti linnanpihasta lukuisan seurueensa mukana. Ritari Ganz nousi ääneti ja rauhoittuneena virkeän ratsun selkään, jonka drotsi kuninkaan käskystä oli noudattanut hänelle. Satojen hevoskavioiden kapse kajahti Riiben kaduilla, naiset ja lapset kiirehtivät oviin ja ikkunoihin kuningasta katsomaan. Koleasti tömisi Sönderportin silta, ja pian oli kuningas ja hänen komea seurueensa kadonneet uteliaiden katsojien näkyvistä.