"Minä olen tanskalainen aseenkantaja!" vastasi Otto niin rohkeasti kuin taisi ja astui lähemmäksi.
"Tanskalainen! — Lyökää hänet heti kuoliaaksi. Hän on petturi!" murahtivat hurjat, vendiläiset päälliköt ja paljastivat kaikki miekkansa.
"Minä uskon henkeni ja turvallisuuteni Tanskan kuninkaan läänitysmiehelle!" alkoi Otto hädissään puhua. "Kuningas Valdemar vaatii minun henkeni teidän kädestänne. Jos te kajoatte ainoaankaan hiuskarvaani niin kuningas ei totisesti jätä kiveä kiven päälle teidän komeasta linnastanne. Herra kreivi! Minä pyydän teidän kuulemaan minua. Jos minä en voi puhdistautua, niin olen teidän vankinne siksi kunnes meidän molempien herra ja kuningas tuomitsee meidän välillämme."
"Puhu siis, tyhmänrohkea! Millä oikeudella sinä pujahdat minun linnaani meitä kuuntelemaan?"
"Minä tulin tänne etsimään turvaa ja suojelusta, eikä kukaan kieltänyt minua tulemasta sisään. Minä en tullut teitä kuuntelemaan enkä pettämään, ja siitä mitä olen kuullut, ei minulla ole todistuksia kuninkaalleni!"
"Onneton, ojenna minulle tikarisi ja miekkasi!" sanoi kreivi Henrik. "Nuoruutesi tähden minä säästän sinun henkesi."
"Mutta teidän vangiksenne saan luultavasti jäädä koko elinajakseni, etten ikinä ilmaisisi teidän ja näiden herrojen rehellisiä aikeita kuningastani vastaan! Ei, herra kreivi, niin helposti ei minun vapauttani riistetä. Te arvelette, ettei halpaa aseenkantajaa niin pian kaivata, eikä kukaan tiedustele sitä nuorta tanskalaista, jonka piti tuoda tänne vähäpätöinen sanoma. Mutta siinä te erehdytte: Minun viestini ei ollut vähäpätöinen eikä myöskään nimeni — minä olen kuningas Valdemarin sisarenpoika, Lüneburgin kreivi Otto."
"Kreivi Otto! Kuninkaan sisarenpoika!" sanoivat herrat ihmetellen toisilleen, ja kaikki katselivat hämmästyneinä rohkeaa poikaa.
Myöskin kreivi Henrik säpsähti. Hän tunsi heti nuoren kreivin, mutta hän mietti hetken aikaa. "Vai niin!" sanoi hän viekkaasti niinkuin ei olisi uskovinaan sitä todeksi. "Kuningas Valdemarin sisarenpoika, Lüneburgin Otto kreivi, ratsastaa siis ympäri maailmaa kuninkaallisen enonsa asioilla, halpana asepalvelijana ja ilman seuruetta. Taikka hän on jättänyt seurueensa ulkopuolelle ja tahtoo vain hämmästyttää minua tässä yhtä nöyrässä kuin aistikkaassa valepuvussaan?"
"Teidän epäluulonne on turha, herra kreivi!" vastasi Otto, joka huomasi viekkaan kreivin aikeet. "Minun luullakseni teidän laskelmienne mukaan olisi parasta antaa minun olla sinä miltä näytän ja heittää minut kavaltajana vankilaan.