"Mutta jos hän ei tahdo vannoa, täytyykö minun päästää hänet ilmaisemaan meidät kaikki ylivoimaiselle enolleen?"
"Olkoon hän siinä tapauksessa teidän salainen vankinne", vastasi kreivi Adolf. "Mutta vakuuttakaa minulle ritarisanallanne, ettei hänen olonsa tornissa tule tukalammaksi, kuin mitä minun oli, ollessani panttivankina isäni puolesta kuningas Valdemarin luona!"
"Te olette jalomielisempi, herra kreivi, kuin minä olisin teidän sijassanne!" vastasi Henrik. "Enkä minä niin totta tarkoittanut hohtimista puhuessani. Minä tahdoin vain koetella nuoren herran rohkeutta ja peloitella hiukan hänen tyhmänrohkeaa uskaliaisuuttaan. Minä vakuutan teille, että häntä kohdellaan kuin ruhtinaallista valtiovankia. Mutta, te jalot herrat, voitte kaikki todistaa, että minä en ole vanginnut Lüneburgin Otto kreiviä, vaan ainoastaan epäluotettavan, kuleksivan henkilön, joka koettaa ilman muuta vakuuttaa itsensä häneksi."
"Se on fraus pia[hurskas petos], jonka ystävyysvelvollisuus pyhittää", sanoi piispa Konrad. "Siitä synnistä minä jo edeltäpäin annan teille kaikille pyhän kirkon anteeksi-annon ja synninpäästön!"
Täten olivat kaikkien vieraiden herrojen omattunnot rauhoitetut, ja kaikki paitsi kreivi Adolf, lupasivat tarpeen vaatiessa todistaa kreivi Henrikin puolesta, nuoren vangin nimen ja syntyperän olleen hänelle tuntemattomia.
"Minä en lupaa teille vannoa väärää todistusta, kreivi Henrik!" sanoi nuori, vakava kreivi Adolf. "Mutta jos te kohtelette vankia niinkuin olette luvannut, niin minä voin vaieta silloin kun en voi todistaa teidän eduksenne."
Suurimmalla kiireellä varustauduttiin nyt vastaanottamaan kuninkaallista vierasta kaikella mahdollisella komeudella ja juhlallisuuksilla. Porvareille annettiin käsky, että he mitä komeimmin tulisoihduilla valaisisivat kaupungin kuninkaan ollessa ensimäistä iltaa linnassa. Nyt saapui myöskin se rauhoittava sanoma, että tanskalaiset sotajoukot olivat pysähtyneet jotensakin etäälle kaupungista, ja kohta senjälkeen ilmoitti kuningas kohteliaasti tulevansa vierailemaan kreivien luo. Hänen marskinsa, jota seurasi vahva saattojoukko, toi omakätisen kirjeen kuninkaalta, missä hän pyysi kreivien suomaan anteeksi, että hän ilmoittamatta palasi Schwerinin alueiden kautta, koska hänellä oli tärkeitä asioita ratkaistavana kreivien kanssa.
Tämän rauhallisen ilmoituksen vastaanotettuaan kreivi Henrik ratsasti itse veljensä kanssa kuningasta vastaan, ja samana iltana saapui kuningas mukanaan lukuisa seurue, kreivi Henrikin ja hänen veljensä kohteliaasti saattamina. Schwerinin porvarit seisoivat molemmin puolin tietä palavine tervasoihtuineen, tervehtien häntä vastahakoisin ilohuudahduksin.
Tiellä Valdemar oli vähäpuheinen, ja hänen ylevää otsaansa varjosti uhkaava vihanpilvi. Viekas kreivi Henrik koetti mitä suurimmalla huomaavaisuudella ja kohteliaisuudella lauhduttaa kuninkaallista vierastaan, hänellä oli erinomainen kyky näennäisen sydämellisesti ja ystävällisin sanoin riisua aseet katkerammaltakin viholliselta. Kreivi Henrik tiesi kokemuksesta Valdemarin vihansa puhjetessa usein olevan raivoisan. Hän tiesi myöskin, että jos onnistuttiin hillitsemään ja lauhduttamaan kuninkaan ensimäinen, kiivas vihanpurkaus, niin sitten ei enää ollut vaikea taivuttaa hänen iloista, nuorekasta mieltänsä.
Se onnistuikin viekkaalle kreiville siihen määrin, että kuningas komeassa ja suuremmoisessa vastaanottojuhlassa ei saanut tilaisuutta purkaa vihaansa, jota hän oli pakoitettu vieraana kohteliaisuudesta hillitsemään. Kreivi Adolfin läsnäolo saattoi kuninkaan huomattavasti alakuloiseksi. Nuori kreivi oli mies, jolla oli erityinen taito hillitä itseään, ja vaikka hän katkerasti vihasikin kuningasta, niin hän kunnioitti kuitenkin hänen suuria ja harvinaisia lahjojaan, ja hän koetti ritarillisella hienotunteisuudella ja kohteliaisuudella saada häviämään sen alakuloisuuden, jonka hänen läsnäolonsa oli herättänyt Valdemarissa. Tervehtiessään kuningasta kunnioituksella ja silminnähtävän hyväntahtoisesti, hän näytti unohtaneen kaikki menneet riitaisuudet. Vendiläisten ruhtinaiden raa'at, mielistelevät kohteliaisuudet eivät olleet omiaan herättämään luottamusta kuninkaassa; mutta piispa Konradin ja Dannebergin kreivin onnistui paremminkin antaa kunnianosoituksilleen luonnollinen ja totinen leima. Kun nyt lempeä kreivitär Audacia, emäntänä vastaanotti kuninkaallisen vieraansa teeskentelemättömällä ystävyydellä ja ihailevalla kunnioituksella, tasaantuivat kuninkaan silmien väliset syvät vaot kokonaan, ja hänen tavanmukainen iloisuutensa ja hyväntahtoinen tyytyväisyytensä ilmeni ystävällisissä puheissa ja katseissa.