Hiljainen naputus ovelle häiritsi kaunista prinsessaa hänen mietelmissään. Se avattiin, ja kreivitär Audacia astui sisään kauniissa ohuessa yöpuvussa, kullankeltaiset palmikot riippuen hartioillaan.
"Minä en voi nukkua, jalo ystävättäreni!" sanoi hän puoleksi levottomana, puoleksi leikkiä laskien, ollen pelon ja salaisen tyytyväisyyden vaiheilla. "Minun täytyy neuvotella teidän kanssanne ja uskoa teille eräs havaintoni — tai otaksumani, aioin sanoa, jolla voi olla arveluttavat seuraukset. Ettekö itse huomannut jotakin omituista kuninkaassa?"
"Mitä?" änkytti prinsessa hämillään. "Tekin luulette huomanneenne — —"
"En ainoastaan minä usko sitä", vastasi Audacia ja sävähti tulipunaiseksi, "mutta minä olen kuullut monen peitetyin sanoin laskevan siitä leikkiä. Mutta siitä voisi syntyä vaarallinen leikki, johon minä en luulisi olleen minkäänlaista syytä — —"
"Kuka voisi olla niin häpeämätön ja uskoa sellaista?" kysyi prinsessa säpsähtäen.
"Nämä viisaat, epäluuloiset ihmiset ovat valmiit vaikka mihin!" alkoi kaunis kreivitär taas puhua. "Nämä jäykät, varovaiset hovimiehet punnitsevat jokaisen sanan ja laskevat joka askeleen. Kaikkien yksinkertaisimmassa lauseessa piilee heidän mielestään jokin erityinen tarkoitus, ja he uskovat itserakkauden ja turhamaisuuden piilevän jokaisessa viattomassa, ystävällisessä hymyssä, minkä kohteliaisuus ja molemminpuolinen hyväntahtoisuus aiheuttavat. Nuoren kohteliaan kuninkaan tarvitsee vain istua kauniin naisen pöytätoverina ja keskustella vapaasti hänen kanssaan, niin silloin heti sanotaan hänen olleen rakastuneen. Jos nainen vielä onnettomuudeksi on miellyttävä, ja hän kutsuu hänet tanssiin — niin juttu on valmiina, hän on muka silmittömästi rakastunut, ja syy ei ole kuninkaan, vaan tuon turhamaisen naisen, joka on ollut hänelle liian ystävällinen, luonut häneen rakastuneita katseita, ja — kukaties mistä kaikista rikoksista häntä syytetään —"
"Häpeämätöntä, alhaista!" keskeytti prinsessa hänet hehkuvin poskin ja ylpeät, mustat silmät säihkyivät suuttumuksesta. "Kuka sellaista on puhunut? Kuka on uskaltanut ajatella niin häpeällisesti vapaasta ja jalosukuisesta naisesta, jota ei ylpeinkään ritari ole rohjennut lähetä —"
"Jalo ystävättäreni", alkoi kreivitär taas puhua, "ei ankarinkaan kunniallisuus näihin aikoihin voi suojata nuorta naista kateuden ja panettelun myrskyltä, jos hän ei ole häijy kuin kuolemansynti tai kylmä ja kuollut kuin kivi. Nyt minä taas saan kauniin nuhdesaarnan mustasukkaiselta aviomieheltäni — ja huomenna minun varmaankin täytyy pukeutua säkkiin ja tuhkaan ja esiintyä kuninkaalliselle vieraalleni hiljaisena, katuvaisena perheen äitinä, tukka ja posket mustan päähineen peittäminä. — Mutta oletteko sairas, jalo prinsessa? Te taidatte ottaa liian innokkaasti osaa minun huoliini, ja näiden pienten ikävyyksien minulle tuottamaan turhaan levottomuuteen. — Mikä onnettomuus sitten oikeastaan on tapahtunut? Meidän nuori, miellyttävä kuninkaamme on puhunut ystävällisesti minulle ja pyöritellyt minua ehkä hiukan liian rajusti ja kiivaasti tanssissa, sen kauheampi ei asia ole. Enhän minä emäntänä voinut epäkohteliaana vetäytyä syrjään ja katsoa happamasti niin mahtavaan ja ylhäiseen vieraaseen, vain senvuoksi, että mieheni joskus on mustasukkainen. Sitäpaitsi hän itsekin parhaansa mukaan imartelee ja koettaa miellyttää vaarallista päämiestänsä, ja minun hän on kehoittanut olemaan niin lempeän ja huomaavaisen kuin mahdollista. Onnettomuus on vain siinä, että minä en teeskentele kuninkaalle ystävyyttäni, vaan teen sen sydämestäni, sillä minä en osaa teeskennellä. Te prinsessa, varmasti myönnätte minulle kuninkaan koko olennossa olevan jotakin aivan erikoisen rakastettavaa ja miellyttävää, minkä täytyy miellyttää jokaista naista."
"On kyllä." vastasi prinsessa näennäisen välinpitämättömästi ja tointui nopeasti. "Hän on hyvin uljas herra, vaikka minä en voi huomata häntä läheskään niin miellyttäväksi ja vaaralliseksi, kuin hän näyttää olevan teidän silmissänne."
"Vaaralliseksi?" toisti kreivitär hiukan loukkaantuneena. "Minä sanoisin häntä vaaralliseksi ainoastaan ajatellessani mieheni suhdetta häneen, ja Tanskan kruunun meille pakottamaa yli-herruutta. Minä en pidä häntä enkä ketään miestä vaarallisena itselleni tai minun aviouskollisuudelleni, ja toivoakseni minä en ole antanut teille minkäänlaista aihetta epäilyksiin."