Junkker Strange puolusti kuningastaan niin hyvin kuin taisi. Mutta kaikella kaunopuheisuudellaan hän ei saanut hurskasta ja rauhaarakastavaa prinsessaa muuttamaan mielipidettään, sillä tämän mielestä kristillinen ja ritarillinen kuningas laajentaessaan valtakuntaansa ja voittaessaan suurta nimeä ei ollut oikeutettu vuodattamaan ainoaakaan pisaraa ihmisverta. Mutta asian laita oli aivan toinen prinsessan käsityksen mukaan, jos kuningas kääntäessään pakanoita ja pelastaessaan sieluja, pani omansa ja muiden hengen alttiiksi, ja jos hän silloin varmasti tunsi, ettei toiminut kunnianhimosta eikä maallisesta valloitushalusta, vaan totteli todellakin sielunsa jumalallista ääntä. Hän voi tällä tiellä voimallisesti elähyttää sisäistä ääntä ja jumalallista valoa itsessään ja muissa.
Junkker Strange huomasi näistä prinsessan lausunnoista hänen omaksuneen saman kristillisen maailmankatsomuksen kuin hänen isänsä. Hän kunnioitti prinsessan hurskasta henkeä ja jaloa sydäntä, ja nuo ylevät opetukset kaikuivat nyt paljon viehättävämmiltä, kun hän kuuli ne kauniiden naisten huulilta eikä innokkaalta hengen mieheltä, joilta hän tähän asti oli kuullut näitä mietelmiä.
Hän ei enää kauemmin arvellut, vaan ilmaisi kuningas Primislaulle lähettilästoimensa oikean tarkoituksen, kuitenkin niin järkevästi ja varovasti, että kuninkaan täytyi pitää asia täydellisesti salassa, siinä tapauksessa että se ei saavuttaisi toivottua tulosta.
Kuningas sulkeutui salakammioonsa neuvotellakseen, sanojensa mukaan, sydämensä sisimmän äänen kanssa. Sitten hän antoi kutsua tyttärensä luokseen ja pyysi hänen vastaanottamaan jalon Tanskan kuninkaan kristillisen tarjouksen. "Hän, jolla on kuninkaiden sydämet kädessään", sanoi hän, "kutsuu sinut jalo, urhokas paimen jaloa laumaa paimentamaan ja johdattamaan iäiselle tielle. Elä anna Hänen kutsua sinua turhaan, vaan alistu nöyrästi Korkeimman tahtoon ja rukoile Herraa antamaan sinulle viisautta, että voisit hurskaasti täyttää hänen määräämänsä tehtävän."
Kolmeen päivään ei hurskasta Margarethaa näkynyt aterioimassa muiden mukana, ja kun hän neljäntenä päivänä astui äitinsä taluttamana kuninkaan salakammiosta, hämmästyivät kaikki. Sillä hänen hurskaasta, viattomasta kauneudestaan säteili niin lempeä ja ystävällinen kirkkaus, ja hänen huolettomaan lapsellisuuteensa, luonnollisuuteensa ja avomieliseen hyvyyteensä, mitkä olivat hänen suurin kauneutensa, oli nyt yhdistynyt jonkinlainen, ruhtinaallinen arvokkaisuus. Ritarien täytyi ehdottomasti kumartaa hänelle tavallista syvempään kuin valtiattarelleen tai kuningattarelleen. Innokas Pietari piispa ei voinut pidättäytyä lausumasta sitä maata ja kuningasta onnelliseksi, joka sai kutsua häntä kuningattarekseen.
Kuningas selittikin nyt juhlallisesti koko hovilleen ja tanskalaisille lähettiläille, että hänen tyttärensä, neuvoteltuaan Jumalan ja omantuntonsa kanssa, oli päättänyt vastaanottaa Tanskan kuningas Valdemarin naimatarjouksen, ja että hän aikoi, jos niin oli Kaikkivaltiaan tahto, kolmen viikon kuluttua suorittaa säädetyt vihkiäismenot kuninkaallisen sulhasen sijaisen ja lähettilään kanssa.
Jo ennenkuin vihkimäpäivä oli määrätty, oli Junkker Strange heti lähettänyt Otto kreivin ja Absalon Belgin viemään iloista sanomaa kuninkaalle. Mutta kreivi Otto istui tornivankilassa eikä voinut toimittaa asiaansa, ja Absalon Belg makasi Schwerinin rajalla majatalossa, sillä hän oli hevosensa kompastuessa pudonnut sen selästä ja taittanut jalkansa, sekä loukannut vaarallisesti päänsä.
Sillävälin kun nuo molemmat pikaviestit jäivät tulematta ja tärkeä muutos tapahtui Valdemarin mielessä Schwerinissä, oli juhlapäivä tullut. Böömiläiskuninkaan suuren ritarisalin lattialle oli levitetty kallisarvoinen silkkivaate. Koko hovi oli koolla. Kuningas ja kuningatar istuivat kuninkaallisessa juhlapuvussaan valtaistuimella, ja heidän välissään istui ihana, kuninkaallinen morsian, yllään taivaansininen silkkihame ja otsakoriste kalliista helmistä. Junkker Strange astui esiin torvien soidessa ruhtinaallinen sulhaspuku yllään Pietari-piispan sekä kolmenkymmenen tanskalaisen ritarin saattamana.
Junkker Strange polvistui prinsessan eteen, ja pyysi häntä kuninkaan nimessä ja hänen puolestaan ojentamaan hänelle kätensä alttarin edessä. Sitten kuningas Primislaus nousi ja seurasi tytärtään linnankappeliin kuningattaren ja hänen naistensa seuraamana. Junkker Strangea, joka esitti kuningasta, seurasivat Pietari-piispa ja kaikki ritarit.
Kun piispa juhlallisesti oli toimittanut vihkimisen, ja lähettiläs per procurationem[edusmiehenä], joksi häntä kutsuttiin, oli vastaanottanut ruhtinaallisen morsiamen käden, ja kuninkaansa puolesta vannonut hänelle uskollisuutta Jumalan ja maailman edessä, palasi hääjoukko takaisin ritarisaliin. Aterian jälkeen istuutui morsian lähettilään kanssa kultaisen pelipöydän ääreen. Vanhan tavan mukaan täytyi morsiamen tulla kolmasti voitetuksi schakkipelissä; se oli jonkinlainen leikillinen vertauskuva siitä, että hän oli kadottanut vapautensa ja antanut kätensä onnelliselle pelaajalle, tai hänelle, jonka puolesta ritari voitti hänet tässä leikissä.