Iäks oon ma tuomittu kulkuhun, vain Mahtajan tahtoa täytän! ja Wolmar, välkkeessä tähties sun tien sulle laulain mä näytän."
Laulun alakuloiset säveleet häipyivät etäisyyteen, ja kuningas luuli kuulevansa joelta kaukaista loisketta, ikäänkuin airojen lyöntejä tai kaislikossa molskivan ison kalan liikuntaa. Vanha satu vellamoisesta johtui hänen mieleensä, eikä hän tiennyt oliko ollut valveillaan vai uneksinut. Kummallisen kaihoisan mielialan vallassa hän palasi linnaan, missä vallitseva iloisuus pakoitti hänet pian unhoittamaan omituisen seikkailunsa.
Kun hän taas astui ritarisaliin kiiti Otto-kreivi tanssien hänen ohitseen, pitäen kädestä pientä, hempeätä, vaaleanveristä tyttöä, jonka harvinainen kauneus ja suloisuus veti kuninkaankin huomion puoleensa. Hän kysyi tytön nimeä, ja arkkidiakooni Arnfed, jonka puoleen hän oli hajamielisenä kääntynyt, sanoi tytön Riisen Kristiinaksi. "Hän on todellakin suloinen lapsi, jonka päähän nuoren Otto-kreivin ei pitäisi saattaa liikoja haaveita!" — sanoi pappi. — "Hän on tuon nuoren asemiehen sisar, joka tanssii niin reimasti uusine hopeakannuksineen ja pyöräyttelee kreivi Albertin pientä tytärtä." — Avulias pappi vaikeni ja syrjäytyi viekkaasti hymyillen, kun kuningas näkyi olevan hajamielinen eikä kuunnellut häntä.
Kun Valdemar nyt lähestyi kuningatarta ja sanoi kreivi Albertille ohimennen ystävällisen sanan hänen somasta, iloisesta tyttärestään, astui Otto-kreivi ulos tanssijain joukosta työntäisten Arnfredia, joka leikkisä hymy huulillaan huomautti ruhtinaalliselle ritarille hänen menestyvän hyvin kaunotarten keskuudessa, isojen niinkuin pientenkin. "Teidän pienestä naisestanne", — sanoi hän melkoisen maallisin asiantuntija-ilmein — "tulee varmaan vuoden kuluessa hovin suloisin tyttö, — itse kuningaskin on huomannut sen, ja hän ymmärtää niitä asioita, sanotaan."
"Kuningas?" — toisti Otto nopeaan. — "Vai niin!"
"Kuningattarenkin edessä", — jatkoi pappi — "on kaunis Kristiina-neiti löytänyt suosion: kuningatar kuuluu pyytäneen hänet ja kreivi Albertin pikku Rigmorin vakituisiksi seuraneidoikseen. Mutta tekin näytätte hajamieliseltä, herra kreivi. En tahdo kauemmin häiritä teitä lavertelullani. Minä tapailin teitä vain antaakseni teille pienen salaisen paperilipun, jonka joku tuntematon pisti äsken käteeni pyytäen minua antamaan sen teille muiden näkemättä. Pieni ritariseikkailu, voin arvata; mutta en ole utelias. Näette, että sinetti on ehyt."
"Tietysti!" — vastasi Otto. — "Sinettihän on pyhä esine, jonka teidän käsissänne täytyy olla hyvässä tallessa." Samalla hän otti nopeasti tuon pikku kirjeen ja meni syrjemmä, lukeakseen sen sisällön. "Keskiyöllä — leppäkäytävällä joen luona — ritarikunnian ja uskollisuuden nimessä!" — oli siinä viistoin latinalaisin kirjaimin, ilman nimeä tai muuta merkkiä. Otto piilotti lipun ja oli jo kiihkeä tietämään, mitä tuo odottamaton kohtaus merkitsi.
Kohta kun kuningatar näki taas kuningas-sulhasensa, astui hän iloisena ja ystävällisenä häntä vastaan. Hän ei näyttänyt huomaavan, että kuningas oli hajamielinen ja alakuloinen. Kuningatar luuli hänen olevan iloisen ja tyytyväisen, kuten hän itsekin oli. Hän ei tiennyt, kuinka iloiselta ja onnelliselta kuningas saattoi näyttää. Sellaisena kuin hän oli hänet nähnyt ensi kerran laivasta, sellaisena hän ei enää nähnyt kuningasta. Mutta ei hän nähnyt hänessä myöskään onnellista sulhasta. Mahtavien kuningaskasvojen syvän totisuuden hän kuitenkin arveli nyt kuninkaallisen sulhasensa luonteenomaiseksi ja vakituiseksi ilmeeksi. Hän oli huomannut, että Valdemar piti häntä suuressa kunniassa; hän oli nähnyt tuon ylvään sankarin syvästi liikutettuna hänen saapuessaan, eikä hän tuntenut eikä vaatinut suurempaa ja tulisempaa rakkautta kuin sen hyväntahtoisuuden, millä kuningas niin ilmeisesti kohteli häntä ennen muita.
Kuningas oli hillinnyt itsensä ja mielensä oli tyyntynyt hän kävi nyt käsin täyteen viinimaljaan, ja hänen onnistui ainakin kansan nähden esiintyä iloisena ja autuaana. Siksi lausuikin kansanlaulu, jonka joku nuori, nopsa talonpoika lauloi linnanpihalla:
"Hääonnen maljoja joi he niin, se hetki ol' autuas: sai omansa Dagmar-kuningatar ja Valdemar-kuningas.