Seuraavana päivänä oli Riiben linnassa hiljaista ja autiota. Kuningas oli lähtenyt sotaan joukkoineen, ja arkkipiispa kolmen ritariveljensä kera johti laivastoa. Arkkipiispan neljäs veli, rohkea, kiihkeä Pietari-piispa seurasi kuningasta kreivi Albertin ja Gleichenin kreivi Engelbrektin kanssa. Veljekset Iivari ja Egge Glog, Esbern Snaren poikia, sekä heidän lankonsa Johan Ganz ja Ove Dyre, samoinkuin moni muu kuuluisa läänitysmies ja ritari, olivat ottaneet vastaan ristin piispalta ja seurasivat kuningasta lippukuntineen lukuisain soturiryhmien joukossa. Kuninkaan seurassa oli sitäpaitsi vanha uskollinen kamarimestari Andreas, tanskalaisrunoilija Thorgeir ja islantilainen runoilija sekä veljekset Gunnar ja Henrik Harpesträng. Riisen Kaarle ratsasti reippaana ja iloisena, kantaen miekkaa ja sileätä asemiehenkilpeä, ylevän asemestarinsa rinnalla. Pian ehti Junkker Strange joukkoon mukanaan melkoinen lisäväki, ja Elben luona liittyi heihin Otto-kreivi, valikoidun friisiläisjoukon kera.
NELJÄS LUKU.
Kuningatar Dagmar istui nyt yksinään linnassa hovineitiensä ja rouviensa kesken. Ensi tunneiksi eron jälkeen hän sulkeutui kappeliin keventääkseen sydäntään kyynelillä ja hurskailla rukouksilla. Lempeänä ja tyynenä astui hän taas ulos kappelista ja kutsutti kohta hovimestarinsa herra Ib Urnen. Tämän kanssa hän neuvotteli siitä, miten hän viisaimmin käyttäisi sitä suurta valtaa, minkä Herra nyt oli lahjottanut hänelle, levittääkseen onnea ja siunausta ympärilleen.
Herra Ib Urne oli yhtä ymmärtäväinen kuin mahtavainenkin herra, ja parempaa neuvonantajaa kuningas Primislaus ei olisi voinut tyttärensä mukaan jättää. Tuon vanhan rehellisen ritarin näkeminen, jolla oli valkeat, hurskaasti jakaukselle kammatut hiukset, ja jonka musta saksalaisen ritarikunnan puku lisäsi hänen papillista ulkonäköään, muistutti Dagmarille aina hänen kuningasisäänsä, jonka herra Ib Urne myöskin silminnähtävästi oli ottanut esikuvakseen sekä pukuun että esiintymiseen nähden. Hän neuvoi kuningatarta ennen kaikkea, ettei hän käyttäisi kuninkaan hänelle jättämää valtaa muihin kuin hyviin ja kristillisiin yrityksiin, joilla hän voi saada itselleen kansan rakkauden ja luottamuksen, herättämättä valtaneuvostossa epäluuloja maallisesta vallanhimosta tai halusta sekaantua niihin valtiotoimiin, joita hän ei vielä voinut tuntea.
"Kristus ja Pyhä Neitsyt suojelkoot minua sellaisesta huonosta ominaisuudesta!" vastasi Dagmar. "Minulla ei ole isän, vaan äidin huoli monista tuhansista lapsistani. Mutta, jotta en olisi vain nimeltäni rakkaan Tanskan kansan äiti", Jatkoi hän hiukan mietittyään, "niin täytyyhän minun tuntea maata ja kansaa, ja sitä minä en voi oppia istumalla paikoillani täällä Riiben linnassa. Minä toivon saavani tehdä matkan maan halki; ja jos minun sopii matkustaa tuntematonna, niin siten minä ehkä saan tilaisuuden nähdä maata ja kansaa todellisemmassa valaistuksessa kuin jos minä kuningattarena kiertäisin ottamassa vastaan alamaisteni suosiota. Jos voisin tavallisena ritarin rouvana, mukanani pieni seurue, herättämättä huomiota loisteliaisuudella matkustaa maan halki, olisi se minulle suuri ilo ja vaihtelu yksinäisyydessäni, eikä se houkuttelisi minua itserakkauteen." Tätä kuningattaren toivetta vastaan oli herra Ib Urnella vain joitakuita arveluja tapaan nähden, ja hän neuvoi kuningatarta ilmoittamaan siitä valtaneuvostolle sekä kaikessa mukautumaan kansan totunnaistapoihin.
Muutamia päiviä senjälkeen ratsasti kuningatar, ikäänkuin metsästysretkelle, vakaisella valkealla juoksijallaan linnanpihalta, mukanaan prinsessa Regitza, kreivitär Ida ja Riisen Kristiina, ynnä drotsi, hovimestari sekä molemmat böömiläiset kaniikit, Renert ja Albrecht, lukuunottamatta muutamia palvelijoita ja neitosia. Tämä ruhtinaallinen matkue oli kuitenkin kaikessa vaatimattomuudessaan muhkeampi, kuin tässä maassa oli totuttu näkemään, ja missä tuo kaunis ritarirouva ylhäisine herroineen ja naisineen kulki, kaikkialla iloinen kansa tervehti häntä rakkaana kuningattarenaan. Niin hän kiersi maan tärkeimmät kaupungit sekä useimmat kuninkaan linnat Jyllannissa niinkuin saarillakin. Koska hän ei itse tuntenut maata oli hän antanut drotsin huoleksi matkan järjestämisen. Kuitenkin hän silloin tällöin teki muutoksia ohjelmaan hovimestarin tai kunnia-arvoisan Renertin ehdoitusten mukaan.
Kun he olivat tulleet Pohjois-själlantiin, oli tämän hengellisen herran vaikeata saada kuningatar olemaan poikkeamatta Sjöborgin linnaan, minkä kaunista asemaa tyynen sisäjärven keskellä hän erityisesti ylisti, jota vastoin drotsi, Astrad Fräcke ja prinsessa Regitza alituiseen koettivat estää sinnemenoa, kuitenkaan esittämättä todellista syytä siihen. Eräänä päivänä katseli kuningatar Gurre-järven kauniita seutuja ja osoitti erästä paikkaa järven luona minne hän kerran toivoi rakentavansa linnan; paikka näet muistutti hänelle hänen lapsuutensa onnellisimpia päiviä eräässä samanlaisessa rauhallisessa seudussa, missä hänen isällään oli ollut huvilinna. Tässä tilaisuudessa puhui Renert taas Sjöborgista, mikä hänestä näytti kauniimmalta kuin se linna, josta kuningatar uneksi Gurre-järven luona. "Me emme ole kaukana sieltä", sanoi hän. Ja kuningatar sai suuren halun nähdä sen, mutta kohtasi taas vastaväitteitä.
"Mitä ihmeellistä siinä linnassa on", sanoi hän, "kun mielipiteet sen katsomisesta ovat niin erilaiset? Ei se tietääkseni ainakaan ole sellainen vaarallinen, lumottu linna, joista provencelaiset trubaduurit kertovat niin paljon ihmeellistä."
"Sitä on useimmiten käytetty valtiovankilaksi, jalo kuningatar", vastasi prinsessa Regitza, "siellä juuri Holsteinin vanha Adolf-herttua istui vielä vähän aikaa sitten, ja välttääkseni sellaisia ikäviä muistoja — —"
"Nythän hän on jo vapaa ja sovinnossa kuninkaan kanssa", — sanoi Dagmar. "Hänhän elää rauhassa ja tyytyväisenä Schvabenburgissa eikä enään välitä turhasta loistosta ja maineesta. Nyt me ratsastamme Sjöborgiin!" ja kuningatar kääntyi päättäväisemmin kuin olisi hänestä uskonut Astrad Fracken puoleen. "Ruhtinaallisten henkilöiden", jatkoi hän vakavana, "vähimmin pitäisi välttää tuollaisia muistoja vallan ja korkeuden alennuksesta sekä meidän kaikkien yllämme olevasta kaikkivaltiaan kädestä."