(Lautamiehet ja käräjäväki nousevat ja kaikki puhuvat kilvan.)
TUOMARI (lyö pöytään ja huutaa). Olkaa hiljaa! (Helgalle.) Mikä sinua vaivaa? Mitä sinä raamatulla teet?
HELGA (kuin äsken). Hän ei saa vannoa!
TUOMARI (ylenkatseellisesti). Olisiko asian voittaminen sinulle niin tärkeä?
HELGA (kiihkeänä kuin äsken). Minä en tahdo pakottaa häntä vannomaan väärin. Ennemmin tahdon luopua kanteestani.
TUOMARI. Oletko järjiltäsi? Tiedätkö sinä mitä sanot?
HELGA (vetäsee pari syvää hengenvetoa, sanoo tyyneesti ja hiljaa, katsoen tuomaria suoraan silmiin). Minä luovun kanteestani. Hän on lapsen isä. Mutta minä pidän hänestä vielä niin paljon etten tahdo, että hän vannoo väärin.
TUOMARI (nousee puoleksi ja katsoo häneen, nojaten molemmin käsin pöytään. Huoneessa yleinen hiljaisuus). Minä näen sinun totta tarkoittavan, Helga Niilontytär. Sinun tahtosi täytetään. (Notariolle.) Asia jätetään silleen! (Hän istuutuu. Yhä notariolle.) Notario, kirjoittakaa, että kantaja luopuu syytteestään senvuoksi, ettei sen miehen, josta hän pitää, tarvitsisi tehdä väärää valaa. Kantaja on köyhä ja kaikkea vailla, mutta luopuu kuitenkin syytteestään. Kantaja on niin ujo, että hänet tuskin saatiin pakotetuksi tulemaan tänne käräjäsaliin, mutta hän on pitänyt puoliaan sekä tuomaria että lautamiehiä vastaan. (Äänessä hieno väreily.) Notario kirjoittaa tämänkin asiakirjaan, että nähtäisiin kerran tämän käräjäkunnan asiakirjoista miten paljon rakkautta ja jumalanpelkoa yksi sen halvimmista on osoittanut.
PER MÅRTENSON. Herra tuomari!
TUOMARI (jyrisevällä äänellä). Mitä nyt? Onko sinulla jotakin vastaansanomista?