STIINA. Sinä siinä vain seisot ja kuuntelet onko se kaunista vai rumaa? Ensin kai meidän pitää ottaa selville kuka se siellä soittaa. Onko hän ihminen vai peikko.
NIILO. Kuka ihminen tänne sydänmaalle tulisi soittamaan?
STIINA. Se on kaiketi joku maantien kulkija.
NIILO (viittaa). Eihän tuolla päin ole minkäänlaista tietä.
STIINA. Niilo, ethän sinä vain tarkoita sen kuuluvan Suursuolta? Ja sen sinä sanot niin tyynesti! Etkö yhtään muista, että Helga on poissa tänä iltana?
NIILO. Niin, se tyttö! Se nyt on niin harhateille joutunut, että sen kyllä suon väki saa valtoihinsa.
STIINA (tuskaisena). Mutta jospa siellä nyt soitetaankin Helgaa suohon! Ja täällä me seisomme kädet ristissä, emmekä tee mitään!
NIILO. Mitäpä voisi tehdä? Se, joka ei itse tahdo pysytellä pystyssä, se joutuu suohon, vaikka kuinka koettaisimme olla vartijoina.
STIINA. Mutta odotappas! Nyt ne tulevat tännepäin! Voisivatpa edes pysyä poissa ihmisten ilmoilta!
(Hän huomaa Janne Österin, joka tulee soittaen oikealta ja astuu aidan yli.)