HELGA (kiittää ja menee).
INGA (miehelleen ja pojalleen, jotka seisovat hänen luonaan). Niin, nyt on Gudmund ajanut Ålvåkraan joka sunnuntai tänä talvena, ja sekä tyttö että vanhemmat ovat pitäneet häntä mieluisena vieraana. He ovat kyllä selvillä, minkävuoksi hän siellä käy, mutta heidän puoleltaan hän ei voi saada varmaa vastausta. Senvuoksi minä käskin hänen koettaa minkä vaikutuksen tekisi, jos hän pysyisi kerran poissa. Minä uskon että teidän molempien mielestä minä olen oikeassa, vaikka kyllä Gudmundista helposti huomaa, että hänen on ollut vaikea istua kotona.
GUDMUND. Ei, katsokaa, minä en yhtään usko, että tämä on oikea tapa vaikuttaa Hilduriin. Hän ei ole niitä, jotka taipuvat.
INGA. Ei Hildurin tarvitsekaan taipua, vaan hän juuri taivuttaa vanhempansa. Antaapa hänen istua yksin ikävissään koko tämän pitkän pyhä-iltapäivän! Niin, kysytäänpäs isältä! Etkö usko, Erland, että tuo Ålvåkran Erik Persson varmaankin mietti itsekseen istuessaan tänään päivällispöydässä, ettei hän koskaan naita tytärtään miehelle joka ei ole meidän Gudmundia rikkaampi? Mutta kun sitten toinen pitkä tunti kuluu toisensa jälkeen ja Hildur yhä seisoo ikkunassa tuijottaen ja ikävöiden, miten luulet silloin hänen isälleen käyvän?
GUDMUND. Katsokaa, äiti, Hildur — —
INGA (keskeyttää). Minä ajattelen että Erik Persson ainakin aluksi istuu vaieten. Ja niin kauan kun hän vaikenee, ei ole mitään hätää, mutta sitten hän ei voi olla sanomatta paria sanaa Hildurille ja silloin hän joutuu pulaan. "Eipä taida Gudmund tullakaan tänään", sanoo isä. "Eipä suinkaan", vastaa Hildur, "hän on käynyt täällä niin usein, että nyt hän on väsynyt." — "Mutta etkö sinä Hildur kuitenkin ole mielestäsi liian hyvä hänelle?" sanoo lautamies. "Sinä olet vähintäin seitsemän kertaa arvokkaampi häntä, jos teidät pantaisiin vaakaan."
GUDMUND. Ei, nyt minun täytyy lähteä Ålvåkraan! On paha antaa Hildurin odottaa. Hänenlaisensa komean tytön. Tosiaankin hänen veroistaan ei ole toista. On aivan ihmeellistä että hän välittää minusta. Ja sittenkään en minä ole mennyt hänen luokseen!
INGA. Eikä sinun tarvitse! Kuuleppa nyt, niin isäkin on samaa mieltä minun kanssani! Ja sinä tiedät isän olevan viisaimman meistä kolmesta. Etkö muista, että minä sinua kehoitin tutustumaan Hilduriin. Silloin sinä pidit häntä liian hienona ja rikkaana. Sanoit, ettei hän edes viitsi katsoa sinuun. Nyt minä luulen sinun kuitenkin tunnustavan, että minä sillä kertaa olin oikeassa.
GUDMUND. Te olitte oikeassa. Mutta enköhän minä nyt kuitenkin mene Ålvåkraan?
INGA. Odota nyt siksi vain kunnes Helga tuo kahvin, sitten voit lähteä matkaan. Helga leipoi eilen, sillä me tiesimme sinun jäävän kotiin. Katsohan, olen aivan varma siitä että Hildur nyt on joutunut niin pitkälle isänsä kanssa, että on ruvennut itkemään. Hän on varmaankin sanonut isällensä, ettei hän mene ikinä naimisiin, jos ei saa sitä jonka tahtoo. Nyt minä luulen, että Erik Persson istuu ja tuumii. "Eipä tiedä," ajattelee hän, "ehkä Gudmundin lainen kunnon ja ahkera mies on minulle parempi vävy kuin joku muu, joka ei ymmärrä rahoja pidellä. On muutakin olemassa, joka korvaa suuret rikkaudet — —"