(Ääni on kohonnut, niin että viimeinen on melkein huutoa.)
ERLAND (synkän totisena). Hän otti sen niiden vaatteiden taskusta, jotka olivat sen näköisiä kuin olisivat olleet tappelussa, ja heitti sen lammikkoon.
INGA (ei sano mitään, jää istumaan huojuen edestakaisin, valitellen hiljaa).
ERLAND (astuu edestakaisin lattialla). Niin, nyt on onnettomuus tullut tähän taloon.
INGA (joka on luhistunut kokoon kuin vanha ihminen iskun saatuaan, oikaisee äkkiä itsensä). Mutta onhan Gudmund pukeutumassa sulhaseksi! Jos siinä olisi perää, niin ei hän silloin ajattelisi naimisiin menoa.
ERLAND. Niinpä hän kuitenkin tekee. Senvuoksi hän heitti veitsen lammikkoon, jotta voisi mennä tänään naimisiin.
INGA (ylpeästi). Gudmund! Ei, nyt sinä erehdyt, isä. Joskin hän juovuksissa ja sekapäisenä on joutunut ihmishengen menettämiseen, niin ei hän sentään mene naimisiin nuoren ja viattoman tytön kanssa antamatta hänen tietää asioistaan.
ERLAND (itsepäisesti). Hän on heittänyt pois veitsensä, ja nyt hän on pukemassa ylleen hääpukuaan.
INGA (nousee tuolilta). Se on tapahtunut niin äkkiä. Se on kova koetus hänen nuorelle mielelleen. Mutta hän kyllä tekee niinkuin oikein on. Sen saat nähdä.
(Vaipuu oihkaisten istualleen ja istuu taas kuten ennen ja valittelee.)