ERLAND (miettiväisenä). Tämä on ensimäinen kova koettelemus hänelle. Ja kuinka voi nuori poika ymmärtää, ettei ole mitään iloa rikkauksista ja vallasta, kun ei ole omatunto puhdas?
INGA (oikaisee itsensä, ylpeällä luottamuksella). Saat itse nähdä mitä hän tekee, sillä nyt hän tulee. (Gudmund tulee sisään kauniissa sulhaspuvussa. Inga äiti sanoo merkitsevästi, nähdessään hänen kasvoillaan kauniin, melkein kirkastuneen ilmeen.) Nyt sinä olet sen näköinen kuin minä tahdon sinun olevan.
GUDMUND. Minä tunnen itseni niin oudoksi tässä puvussa, äiti. Mutta katsos, kun Hildur on saanut jotakin päähänsä —
INGA. Tässä hän minun mielestäni on oikeassa. Sinä et ole koskaan ollut niin hyvännäköinen kuin tänään, Gudmund. — Isä, etkö tahdo pyytää väkeä sisään, jotta he saavat nähdä Gudmundin ja toivottaa onnea!
ERLAND (menee).
GUDMUND (huutaa hänen jälkeensä). Isä, jos te — — (keskeytyy).
ERLAND (seisoo ovella ja viittaa ulos, palaa sisään). Tahdoitko sanoa minulle jotakin, Gudmund?
GUDMUND (hiljaa). En, en mitään.
ERLAND (asettuu Ingan viereen; juhlallisesti Gudmundille). Tässä talossa on ollut tapana, että äiti puhuu sekä itsensä että minun puolestani. Mutta tänäpäivänä, Gudmund, tahdon minä, sinun isäsi, puhua meidän molempien puolesta. Minä tahdon sanoa sinulle, että tapahtukoon sinulle mitä tahansa, mitä kohdannetkin, niin me emme sinua jätä. Meihin molempiin sinä voit aina luottaa. Se varmuus on hyvä olemassa, sekä onnessa että onnettomuudessa.
GUDMUND (kiirehtii vanhempiensa luo ja ottaa heitä kädestä).