(Häntä autetaan ulos. Kaikki poistuvat, niin että isä ja Gudmund jäävät kahden.)
GUDMUND (katsahtaa ylös ja sanoo hyvin hiljaa). Isä!
ERLAND (astuu hänen luokseen). Nyt sinä olet sanonut kaikille hyvästit. Nyt me sitten lähdemme.
GUDMUND (painaa päänsä isän olkapäälle ja purskahtaa voimakkaaseen itkuun).
ERLAND (lempeästi). Mikä sinua vaivaa, Gudmund?
GUDMUND (hilliten itkunsa). Te olette kaikki niin hyviä minulle, mutta minä en ansaitse sitä.
ERLAND. Ethän sinä ole tehnyt mitään pahaa.
GUDMUND. Kyllä minä olen. (Vetäsee syvään henkeä.) Minä olen lyönyt kuoliaaksi yhden ihmisen.
ERLAND. Vai niin, niinkö siis sittenkin oli?
GUDMUND (ihmetellen). Tiedättekö te jo sen, isä?