ERLAND. Silloin kun Janne puhui tappelusta, huomasin minä sinusta, etteivät asiasi olleet oikealla tolalla. Ja sitten löysin sinun veitsesi lammikosta.
GUDMUND. Minun veitseni!
ERLAND. Niin, sinnehän sinä sen heitit. Ja minä näin suurimman terän olevan poikki.
GUDMUND. Niin, isä, se on poikki. Mutta en kuitenkaan voi käsittää, että minä olisin sen tehnyt.
ERLAND. Etkö voi muistaa miten se tapahtui?
GUDMUND. En muista mitään. Kaikki on minulle mustaa yötä. Vain vaatteista minä huomaan olleeni tappelussa, ja minä tiedän veitsenterän olevan poissa.
ERLAND. Aijotko sinä salata sen?
GUDMUND. Olen ollut aivan mieltä vailla. Onhan hirveää, että tämä onnettomuus kohtasi minua juuri tänä päivänä. Ajattelin, että ehkä ne toiset, jotka olivat mukana, olivat yhtä humalassa kuin minäkin, eivätkä myöskään muista mitään. Ehkei minua vastaan ole muita todisteita kuin veitsi, ja senvuoksi tahdoin sen hävittää.
ERLAND. Arvasin kyllä sinun niin ajattelevan. Tahtoisinpa tietää mikä muutti sinun mielesi?
GUDMUND (luo alas katseensa). Kun minä näin Helgan.