(Hillitsee itsensä).
HILDUR (ihmeissään). Mitä sinä aijoit sanoa, Gudmund?
GUDMUND. Miten kaunis sinä olet morsiamena, Hildur!
HILDUR (hymyillen). Sitä on minulle sanottu jo monasti tänään, mutta kaikkein hauskinta on kuulla sinun niin sanovan, Gudmund.
LAUTAMIES. Istuutukaa nyt, niin että pian selviäisimme tästä! (Naiset istuutuvat vasemmalle penkille.) Antaapas nyt kuulua mitä tärkeää Gudmundilla ja Erlandilla on sydämellään!
ERLAND. Niin, puhu nyt sinä, Gudmund!
GUDMUND (seisoo hetken ääneti, sitten nopeasti ja kiihkeästi). Me puhelimme äsken tuosta eilisiltaisesta tappelusta, jossa yksi ihminen lyötiin kuoliaaksi.
LAUTAMIES. Niin, niin, mutta miksi nyt enää siitä puhuisimme?
GUDMUND (hetken vaitiolon jälestä, nopeasti). Katsokaa, minä olin kaupungissa viime yönä…
HILDUR (huudahtaa ja Gudmund vaikenee äkkiä. Äänettömyys, jonka aikana kuuluu vieraiden naurua ja ääniä).