»Hyvä Jumala, POIKA! Onko sinun se laskettava? Etkö jaksa muistaa moista tuhlattua erää? Etkö edes tiedä, kuinka paljon olet päivässä menettänyt? Hävytöntä! En ikinä ole kuullut mistään niin kauheasta. Anteeksiantamatonta! Hävytöntä! Marraskuussa. Ostaa ruusuja — RUUSUJA!»
Top sanattomana.
»Teitkö sen, Top?» huohotti rouva Mundy liikutettuna.
»Lähetitkö isoisänisälle ruusuja syntymäpäivälahjaksi.»
»Kyllä.» Top tunnusti rikoksensa.
Heleniltä pääsi: »Tunsin ruusujen tuoksun tullessani tänne.»
»Hän ei voi väittää vastaan», ärisi isoisänisä. »Kelvotonta hulluutta; mutta minä arvasin niiden olevan häneltä! Ei minkäänlaista korttia; mutta olen liian älykäs koko teidän joukkonne petettäväksi.
— Katsokaahan niitä! Ei; älkää sytyttäkö sähköjä, ennenkuin käsken. MIES! Henderson! Kynttilä makuukamaristani… Sytyttäkää se, te pöllö! Kas niin. Pankaa se tuonne nurkkapöydälle.»
8
Nurkka, tuon synkän onkalon pimein soppi, muuttui äkkiä sen kirkkaimmin valaistuksi kohdaksi.