Ruusuliekkinen, lyhyessä, nelitahkoisella kannalla varustetussa hopeisessa jalassa palava kynttilä paljasti omituisen näyn, joka muistutti pakanallista alttaria! Pöydällä seisoi kuolemattoman milolaisen Venuksen jäljennös, lähes metrin korkuinen, ja maljakko ruusuja, tumman punaisia ja meheviä. Kaunis kukkakimppu ulottui jumalattaren polventaipeeseen saakka. Ne näyttivät uhrilta…
»Niinpä niin. Arvasin kyllä, kuka ne oli lähettänyt otaksuttavasti osaamatta tehdä mitään parempaa käyttövaroillaan. Niiden piti saapua tänä aamuna, eikö niin?»
»Niin.»
»Ja ostit ne kukkakaupasta, jonka ohitse menet kävellessäsi opistoon? En koskaan ole kuullut sellaisesta hulluudesta. Mitä sinä oikein ajattelit?»
»Arvelin teidän pitävän niistä, sir.»
»Miksi ihmeessä ajattelit sellaista?»
»Niin… Minä arvelin», vastasi yksikantainen Top,
»Pyh! Juuri sen tähden, koska kerran kuulit minun sanovan, että rakastan intohimoisesti kauneutta ja että toivoisin saavani elää loppupäiväni lainkaan näkemättä ihmisiä, ympärilläni vain kreikkalaisia veistoksia ja punaisia ruusuja Se oli syy, eikö ollutkin?»
»Oli.»
»Nuori hupsu!» ärjäisi omituinen vanhus.