Nuoren miehen soitettua ovikelloa ei kukaan tullut avaamaan.
Siivoojatar, joka samassa ilmestyi liikehuoneistoista, päästi hänet sisälle. Hän juoksi ylös kolmet portaikot, jotka kävivät sitä kehnommiksi, mitä lähempänä ne olivat kattoa.
Kaasuliekit, ainoat valot, oli kierretty pienelle.
Hämärästi Top erotti tumman hahmon, joka oli kyyristynyt hänen naimisisssaolevan serkkunsa suljetun oven eteen. Ja melkein ennen kuin hän havaitsi olennon, hän tunsi tuoksahduksen koleassa, kaasun ja korkkimaton hajun täyttämässä ilmassa. Hajuveden tuoksua, joka muistutti lämpimällä hunajalla valeltuja gardenioita.
Top seisahtui.
Hahmolta pääsi riemuinen, naisellinen huudahdus: »Eric'» Sitten pettyneestä »Oi, luulin teitä Ericiksi. Olen istunut täällä tuntikausia odottamassa, että he palaisivat —»
»Eikö rouva Blake ole kotona?» kysyi Top säyseästi.
Rouva Blake oli Gertruden avionimi.
»Kotona? Onko hän koskaan kotona?» kivahti hahmo ärtyneesti. Nyt Top erotti olennon, jonka paksun vaipan kaulus ylettyi himmeästi näkyvien naisenkasvojen nenään saakka ja jonka silmät olivat melkein piilossa Topin mielestä »hullunkurisen» hatun varjossa.
»Milloin ja missä se nainen milloinkaan saa tehdyksi lainkaan työtä ja ansaituksi rahaa, sitä en jaksa käsittää», jatkoi ääni, kaunis, tuskastunut tytönääni. »Hänen on tultava takaisin johonkin aikaan tänä iltana; ja minun täytyy tavata hänet, vaikka minun pitäisi istua tässä, kunnes juurrun. Nyt on henki kysymyksessä!»