»Kova onni!» pahoitteli Top myötätuntoisesti (aprikoiden, niitähän tämä saattoi merkitä).
»Niin onkin. Ja siitä johtuu mieleeni: onko teillä savukkeita?»
»Kyllä», virkkoi Top. »Kyllä minulla on.»
Hän otti esille ohuen, siannahkaisen mestariteoksen, jossa oli kultaiset kehykset ja nimikirjaimet — niin, se ei ollut lainkaan Topin makuinen. Henderson oli määrännyt, että hänen oli käytettävä sitä koteloa; Hendersonin ystävän herra Crouchin ystävän herra Levinskyn ystävä herra Cohen oli tuntenut erään herrasmiehen, joka oli luovuttanut sen herra Tophamptonille melkeinpä »tukkuhinnasta» kolmesta punnasta seitsemästätoista shillingistä kuudesta pennystä.
»Armias taivas, rakas ihminen, ettekö voisi antaa minulle savuja?»
»Kas tässä», tarjosi Top. »Minä poltan tällaisia.»
»Kuinka odottamatonta, ja tuollaisesta kotelosta! Mistä hän olette sen saanut? Juuri tuollaisen saattaisi nainen antaa», rupatti tyttömäinen ääni. »No niin, taivaalle kiitos seurasta ja tupakasta! Istukaa! En minä osaa p e valotornille. Onko teille tulitikkuja, kumppani?»
Hauska ääni oli tällä tytöllä; ja hänestä uhkui hauskaa, herttaista, ystävällistä tuntua.
»Kyllä», vastasi Top.
5