»Totisesti, niin. Turmeltumaton, uhkea nuori olento! Ihmeellisen sopusuhtainen! Uhkuvan terveyden esikuva! Eikö hän olekin, POIKA?»
»Siltä näyttää, sir», myönsi Top vastahakoisesti. »Ei ole paljoa vikaa, sir — hänen terveydessään.»
»Mitä on terveys muuta kuin se kallio, jolle kauneuden temppeli on rakennettu? Jos terveys on täydellinen, seuraa kaikki muu itsestään. Kaunis muoto, väri, raikkaus, taivaasta tullut terveellinen tuli. Terveys! Jos ruusun juuret ovat terveet, niin siinä on kukka. Mitä arvelet, Poika?»
Äänettömästi Top taaskin ajatteli, kuinka tarkalleen tämä isoisänisän »ihmeolento» muistutti Buckingham-palatsin kaiteiden edustalla olevia jättiläismäisiä kolosseja, kävelyasentoisia, isoja, valtavia, aaltoilevia naishahmoja, joista yksi pitää pelottavan isolla kädellään kiinni leijonan harjasta, taluttaen tavatonta otusta, ikäänkuin se olisi pommerilainen hevonen.
Mutta ainoakaan elävä patsas ei saisi talutella Harry Morse Tophamptonia. Ei todennäköisesti. Se päätös kuvastui hänen vaaleiden, itsepäisen päättävien kasvojensa jokaisesta piirteestä.
Sijoittuen yhä syvemmälle pieluksien ja peitteen suojaan vanhus kehitti edelleen pahaa taktillista virhettään, koettaen väkisin tykyttää neitoa nuorelle miehelle.
Kuunteleva Top kammosi sillä hetkellä kaikkia tyttöjä, mitä oli ikinä nähnyt. Hän inhosi filmitähteä ja hänen seurapiiriään; hänellä oli erikoisesti kaunaa Britannian viehkeimmälle vaalea veriselle kaunottarelle, Jonesin ihanalle morsiamelle. Eikö läähättävää Miloa ollut ensiksi mainittu juuri hänen luonaan? Top kammosi kaikkia ruumiillisen kultuurin opiston mekkoihin ja polvihousuihin puettuja tyttöjä. Kammosi — nyt, ollessaan hänestä loitolla! — tuoksuista, viekoittelevaa Lilithiä. Kammosi kaikkia niitä outoja tyttöjä, joiden kanssa hän isäntänä oli sinä iltana tanssinut. Kaikkia näkemiään hän kammosi, vaikka ei kenties niin hyisen kiihkeästi kuin tuota Venus-tyttöä, johon isoisänisä oli ihastunut. Hän muisti, mitä se tyttö oli vastannut eräälle tanssittajalleen, joka oli kysynyt, pitikö hän vanilja- vaiko mansikkajäätelöstä — »Parasta on pyytää niitä molempia ja panettaa ne samalle lautaselle!» Niin, se tyttö oli ruokaa varten. Jollei mitään muuta otettaisikaan huomioon, se kuvottava nuori herkkusuu, hameihin puettu ahmatti, eli yksinomaan syödäkseen, ruokkiakseen isoja, laajoja, typeriä patsaankasvojaan. Vimmastuneena Top ajatteli: »Häntä saattaisi hyvinkin nimittää syöväksi Miloksi!»
»Nuori jumal'olento», ihasteli isoisänisä, »Olympoksesta laskeutunut».
Topin oli kuunneltava. Ulkoisesti hän oli perin tarkkaavainen, mutta hänen sisällään kuohui synkkää vastustushenkeä, jäytävää harmia, voittamatonta, jäätävää, kasvavaa kiukkua, mikä tuntuu riittävän vastaukseksi niille idealisteille, jotka uskovat sellaisiin teorioihin, että puolison valinnassa määräävää vaistoa voidaan ohjata.
Mutta isoisänisä kehitti edelleen lempihaavettaan.