Muuan omituinen seikka on teidän Top-pojasta tiedettävä. Hän oli puhellessaan ihan kuolemakseen ujo ja harvasanainen, mutta oli valmis laulamaan kelle tahansa, joka vain pyysi, vähääkään kainostelematta ja vaivattomasti. Se oli hänestä kokonaan toista.
»Kyllä laulan, jos sinä haluat; käyn vain noutamassa ukuleleni.»
Hän nouti ukulelensa makuuhuoneesta; se samoin kuin myöskin hänen pillinsä, kirjansa ja muut kapineensa, jotka tavallisesti olivat sikinsokin arkihuoneessa, oli viety sinne syrjään, kun arkihuonetta siistittiin sunnuntaisen rynnistyksen varalle. Hän istuutui näppäilemään soittimensa neljää kieltä virittäessään niitä. Sen kädensijasta riippui nippu kultanauhoja, jotka tulenhohteessa välkkyen valuivat alaspäin kimaltelevina kaarina, korostaen niitä kannattavan reiden muodonkauneutta.
Helen heilautti hiukset silmiltään ja katseli nauhoja silmissään selvästi harmistunut ilme.
»Minusta on kummallista», pilkkasi hän, »että Topin kaltainen voimakas, hiljainen mies kehtaa näyttäytyä käsissään niin naisellinen vehje kuin nauhakoristeinen ukulele, joka muistuttaa jonkun laulu-ilveilyn näyttelijättären intialaista taikakalua’» (Niinpä niin; totisesti Helen oli sinä iltana kuningas Saulin tuulella.) »Mistä olet saanut tuon käsiisi, Top?» »Ostin sen eräältä opistolaiselta.»
»Niinkö!»
18
Topin sormet koskettelivat kieliä, liikkuen edestakaisin ja loitsien ilmoille pohjennollista hyrinää.
Topin suppea, vastakoinen puheääni sulautui hänen laulutenorikseen.
Sen kuullessanne olisitte kenties hämmästynyt.