Lehtimajassa, pöydän ääressä istuivat nyt molemmat tytöt Ernestinen kanssa. Tämä laski täydet kupit kummankin eteen.
"Istu suorassa, Dalia, ja mitä sinä ajattelet? Tahdot juoda vettä, vaikka olet juoksusta aivan hiestynyt?… Kas, tässä on kakkua teille, Emmy… Teidän poskennekin aivan punoittavat; ettekö huoli kahvia? Ainoastaan mansikoita? No niin, antakaahan lautasenne tänne."
Ja Ernestine pisti lusikan keskelle mansikkavuorta. Pienokainen seurasi hänen liikkeitään loistavin silmin. Miten hauskalta näyttikään, kun lusikka vajosi punaisten marjojen keskelle ja sitten tyhjensi koko saaliinsa lautaselle, jossa marjat vierivät toistensa yli.
"Kiitos, ei enää!"
"Nyt sokeria."
Pikku tyttö sirotti itse sokeria. Miten hauskaa sirottaa valkeata hiekkaa lautaselle ja katsella miten marjat katoavat yhä enemmän, kunnes vain yksityisiä punaisia läikkiä näkyy; sitten sekoitetaan kaikki yhteen, jolloin lusikan tielle sattuu tuollaisia hauskoja pyöreitä palloja; jotkut musertuvat rikki ja tummanpunaista sokerin tiivistämää mehua kerääntyy reunalle. Nyt vielä hiukan vaahtokermaa ja "kaikki kaiho on tyydytetty".
Vaunut, joissa Daniela Dormes ja kreivitär Barthen ajoivat, vierivät Bergstrassea pitkin, poikkesivat sitten Alleegasselle ja Café Schimmerin ohi Helenenstrasselle. Helenenstrasse, joka johtaa samannimiseen laaksoon, on Badenin Korso: sen merkitys tällä paikkakunnalla on sama, kuin Praterin Wienissä, Boulognen metsän Parisissa. Ehkäpä vieläkin enemmän, sillä suurissa kaupungeissa kohtaa kaikkialla joukottain tuntemattomia ihmisiä, jota vastoin Badenin asukkaat näkevät Korsollaan ainoastaan tuttuja. Kaikki vaunujenomistajat käyvät joka päivä samaan aikaan täällä ajelemassa, ja muut vieraat, jotka eivät omista vaunuja, kävelevät huvikseen katukäytävällä; moneen kertaan he kulkevat siellä edestakaisin, niin että he kohtaavat toisensa alituiseen ja tervehtivät toisiaan. Myöskin ohiajajia tervehditään, ja vaunuissa istuvien päät ovat sinne mennessä aina vasemmalle kääntyneet, kotiin palatessa taas oikealle, voidakseen nähdä kaikkien jaloittelijoiden tervehdyksiä ja vastata niihin. Ajotien toista puolta reunustaa koko rivi kauniita, puutarhojen ympäröimiä huviloita.
Helenenwegin varrella on monta pysäkkiä. Kaikki ohitse-ajajat ja -kulkijat eivät tosin niillä pysähdy, mutta ne ovat sittenkin sellaisia kokoontumispaikkoja, joihin badenilaiset kerääntyvät pieniin ryhmiin ja joissa voi tavata useimmat tuttunsa. Ensiksikin on aikaisemmin mainittu Café Schimmer. Pöytiä on katukäytävällä, ja niiden ääressä istuu naisia ja herroja, enimmäkseen upseereja, jäätelöä syömässä. Joskus soittaa siellä mustalaisorkesteri. — Niinpä se, joka on menossa Helenentaliin, saa, jo ennenkuin hän ennättää itse Korsollekaan, vastaanottaa puolen tusinaa tervehdyksiä, jotka tekevät sitä iloisemman vaikutuksen, kun ne lähtevät hauskassa toimessa olevien — nimittäin jäätelöä syövien — ihmisten parista, vieläpä csardassävelten säestäminä.
Seuraavat pysäkit ovat n.s. "maitolat". Ensimäinen näistä maalaisista maitoloista sijaitsee kadun loppupäässä, laakson suussa. Vähäiseltä penkereeltä, jonne johtavat portaat, voivat vieraat seurata katseillaan sekä ohiajavia että jaloittelijoita. Täällä ei ole jäätelöä tarjona, ei pyöreitä pöytiä eikä rautatuoleja niinkuin kahviloissa, vaan maalaisia puupöytiä ja -penkkejä, joiden ääressä vieraat voivat juoda piimää tai maitoa ja syödä voileipiä. Jalkamiehet kulkevat harvoin kauemmaksi kuin tähän maitolaan; tästä käännytään takaisin tai jäädään tänne hetkeksi lepäämään; vain jotkut harvat rohkeat jalkamiehet poikkeavat vielä vasemmalle, suurelle niitylle tai lähtevät metsäteille samoilemaan, joita kulkee ristin rastin vuoristossa. Korso ulottuu vielä hiukan kauemmaksi toiseen notkoon, ja sieltä vaunut kääntyvät takaisin. Kaikki ne tuttavat, joita tullessa ei ole sattunut tapaamaan, tulevat sitten kotimatkalla aivan varmaan vastaan.
Molemmat naiset eivät olleet vaihtaneet sanaakaan ennenkuin he sivuuttivat Café Schimmerin. Vastattuaan kolmen vastaan tulevan upseerin tervehdykseen, sanoi vanhempi naisista: