"Kyllä, kyllä, saata hänet saliin ja sano, että tulen heti."
Daniela kirjoitti osoitteen kuorelle. Sitten hän nousi kirjoituspöydän äärestä ja meni viereiseen huoneeseen.
"Hyvää huomenta, herra professori", sanoi hän ojentaen Sternille kätensä. "Olin tänään vähällä unohtaa tuntimme; mutta se tulee juuri parhaaseen aikaan… tekee niin hyvää saada kääntää ajatuksensa johonkin järkevään."
Kun he olivat käyneet pöydän ääreen istumaan sanoi Stern:
"Tässä, armollinen rouva, olen tuonut kirjanne."
"Minkä kirjan? Ah, Littrén! Oletteko lukenut sen jo loppuun?"
"Te määräsitte itse äskettäin, että me tänään ottaisimme tämän teoksen keskustelumme pohjaksi."
"Niinkuin tahdotte", sanoi Daniela hajamielisenä.
Stern avasi kirjan.
"Tässä on eräs kohta", sanoi hän, "joka on kiinnittänyt huomiotani aivan erikoisessa määrässä. Tuntuu siltä, kuin siinä lyhyesti ja kauniisti viitattaisiin siihen uuteen kehitysasteeseen, johon ihmishenki kohoaa uuden maailmankäsityskannan pohjalla. Ottakaa vihkonne esille, armollinen rouva, ja kääntäkää se! Kääntäminen on erinomaisen hyvä harjoituskeino ajatuksen käsittämiseksi. Sitten voimme sen johdosta keskustella, kehittää ajatusta edelleen."