"Hänen iässään ei voine enää oppia, hän sallii hänen kai hiukan mielistellä itseään. En usko, että siinä on mitään pahaa, rakas rouva von Boderich, minä sanon vain, etten sietäisi sitä ranskalaisen sijassa."
"Hän kuuluu olevan juutalainen, eihän se sopivaa olekaan — niin kaunis kuin hän vielä lisäksi on…"
"Ja rakastunut hän myöskin on rouva von Dormesiin, olen kuullut sen palvelijattareltamme, joka on kuullut sen Sternin palvelijalta. Kerran hän yllätti hänet suutelemassa rouva von Dormesin valokuvaa."
Pari äänekästä akordia esti rouva von Boderichia kuulemasta sanaa "valokuva" viimeisessä lauseessa.
"Todellako? Mitä te sanotte! Onpa se kaunis juttu. Kylläpä maailma nykyään on turmeltunut. Minun täytyy sanoa teille suoraan, rakas paroonitar, että tuo nuori leski aina on tuntunut minusta hiukan epäilyttävältä… Hänessä on jotakin teennäistä; hänen kanssaan on mahdoton vaihtaa järkevää sanaa, ei hänen kanssaan voi puhua taloudesta, ei muodeista eikä palvelijoista, aina hänen ajatuksensa liitelevät Jumala tiesi missä taivaan piirissä."
"Taivaassako? En usko, että hän siitä suuria välittää. Hänen ensimäinen miehensä oli protestantti, ja juutalaisen kanssa hän nyt on näin hyvissä väleissä; en usko että hän panee uskontoon minkäänlaista huomiota."
"Siitä kaikki muukin sitten selviää. Mutta se hämmästyttää minua sittenkin. Eikö kreivi parkaa pitäisi varoittaa?"
Paroonitar Rimmersperg kutsui luokseen tyttärensä, joka seisoi luutnantti Müllerin kanssa ikkunakomerossa.
"Giulietta, tule tänne!"
Nuori tyttö totteli kutsua.