"No mutta Daniela, miten te liioittelette! On tosiaankin vaikea keskustella naisten kanssa vakavista asioista."
"Kuulkaahan, herra von Trélazure", huudahti Daniela, jonka kärsivällisyys nyt oli lopussa, "jollette nyt kerta kaikkiaan lakkaa sirottelemasta keskusteluunne tuollaisia yleisiä arvosteluja naisista, niin rikon välimme. Sanokaa minulle mitä kovia sanoja te vain haluatte; sanokaa: teidän kanssanne on mahdoton vaihtaa järkevää sanaa, teillä on kanan järki; sanokaa se kaikki suoraan minulle, mutta jättäkää herran nimessä naiset rauhaan!"
"Te hämmästytätte minua…"
"Suostutteko te tähän vai ette?"
"Suurella mielihyvällä."
"Eikä siinä kyllin. Jos meidän tulee elää sovinnossa, täytyy meidän julistaa pannaan montakin muuta kysymystä: ei sanaakaan politiikasta, sodasta, uskonnosta, tieteestä —"
"Ei mikään ole minulle sen mieluisempaa — ne ovat ilmankin kysymyksiä, joista ei tule puhua naisten — minä tarkoitan — teidän kanssanne."
"Edelleen teidän tulee luvata, ettette sekaannu minun lukuihini ettekä tyttäreni kasvatukseen."
"En ymmärrä lasketteko leikkiä —"
"Minä puhun aivan vakavissani."