"Se rauhoittaa minua", tuumi hän itsekseen, "kirjoitan paperille ne ajatukset, jotka liikkuivat mielessäni silloin, kun aioin rikkoa välimme; samalla irtaannun siitä harmista, joka kiusaa minua siksi, että en ole saanut purkaa sitä esille."
Hän sytytti kynttilän, kietoi ympärillensä aamunuttunsa ja astui kirjoituspöytänsä luo.
"Tietystikään en lähetä kirjettä," jatkoi hän yksinpuheluaan ryhtyessään kirjoittamaan, "sillä mehän teimme sovinnon ja rakastamme toisiamme…"
Hän otti käteensä Raoulin valokuvan, joka seisoi pöydällä ja syventyi noiden rakkaitten kasvonpiirteitten tutkimiseen.
"Niin, me rakastamme toisiamme. Mutta sittenkin säilytän kirjeeni. Ehkäpä toistuu samantapainen kohtaus, silloin annan Raoulin lukea sen, jotta hän tietäisi, miten hänen sanansa loukkaavat minua ja mitä yleensä ajattelen siitä armollisesta kasvatuksesta, jota hän tahtoo minulle antaa. Puhua en kuitenkaan koskaan voisi hänen kanssaan, sitä paitsi hän keskeyttäisi minut kaikenlaisilla korusanoilla, jotka olisivat jälleen kumottavat, ja siksi on parasta, että minulla on kirjallinen selitys varalla."
Ja hän kirjoitti:
Kreivi Trélazure!
Olen luvannut esittää teille syyt miksikä kieltäydyn teidän kohottamisyrityksestänne. Tässä ne ovat.
Ensiksikin en pidä minään kohotuksena sitä, että minusta, sen sijaan että olen itävaltalainen tai tanskalainen, tulisi — ranskalainen, ja että rouva Dormesin asemesta olisin — kreivitär de Trélazure. Minä olen vapaa sekä kansallisista että säätyennakkoluuloista.
Edelleen olen sitä mieltä, että jos te arvelette minun tätä nykyä olevan alemmalla asteella kuin naimiseni jälkeen, niin te käyttäydytte epähienosti sanomalla sen minulle samoinkuin sillä kertaa, jolloin näytitte minulle äitinne kirjeen. Pikemmin teidän pitäisi tuntea vastaanottavanne suuren armon, kun minä alennun teidän puoleenne. Että te ette sitä tunne, että te ette kunnioita ja ole ylpeä minun lahjoittamastani suosiosta, siinä myöskin syy, miksi nyt riistän sen teiltä.