Sinä näet, että puhun kihlaukseni rikkoutumisesta ikäänkuin suhteellisesta onnesta, ja sittenkin — olen äärettömän rakastunut — tein mitä ikänä saatoin, niin, suorastaan nöyryytin itseni, torjuakseni tämän vaaran luotani ja kietoakseni jälleen ketjut kaulaani. Et voi lainkaan kuvitella mielessäsi, miten tämän naisen kauneus on saanut rakkauteni leimuamaan, ja sinä tiedät myöskin, etten voi saada häntä omakseni muulla tavalla kuin ottamalla hänet vaimokseni.
Vaikka ihailenkin häntä, en kuitenkaan ole sokea hänen vioilleen ja heikkouksilleen — ja sehän se juuri oli tehdä tyhjäksi meidän tulevaisuudenliittomme. Minä näen varsin hyvin, mitä häneltä puuttuu, jotta hän täyttäisi naisen ihanteen. Häneltä puuttuu vankka kasvatuspohja, jonka meidän ranskalaiset tyttömme saavat, ehkäpä myöskin synnynnäinen hienotunteisuus, joka estää heitä pitkin koko heidän elämäänsä lankeamasta sellaisiin tahdittomuuksiin, joihin kaikki muut paitsi ranskalaiset naiset tekevät itsensä enemmän tai vähemmän syypääksi.
Mutta täytyypä minun kertoa sinulle, mitä on tapahtunut, muuten voit luulla, että morsiamellani on tapana nostaa jalkansa pöydälle tai jotain muuta senkaltaista. Ei, kysymyksessä ovat hienommat seikat.
Morsiameeni on tarttunut saksalainen pedantteria. Hän puhuu naisen yhdenvertaisuudesta. Hän hankkii itselleen tieteellisiä kirjoja. Ja, hyvä Jumala, minkälaisia kirjoja! Mainitsen yhden ainoankin: Darwinin. Ranskalaista kirjallisuutta tuo raukka lukee erään wieniläisen professorin johdolla, jolla tietystikään ei ole vähintäkään aavistusta kielestämme. Koko juttu olisi naurettava, jollei se samalla olisi niin harmillinen.
Tänään tullessani morsiameni luo istui hän pöydän ääressä, joka oli täynnä kirjoitusvihkoja ja paksuja nidoksia. Voit kuvailla mielessäsi, miten huonosti sellainen soveltuu kauniin rouvan koko olentoon. Kauniilla naisella tulee olla vieressään silkkinen työkori ja korkeintaan korukantinen runovihko, se heittää suloisen heijastuksen häneen, jota vastoin tuollaiset oktaavikokoiset paksut kirjat — kauhistavaa! Minä tutkin tarkasti niitä: ei ainoatakaan hyvää kirjaa koko joukossa. Ainoastaan uudenaikaista töhryä. Ei ainoatakaan romaania — uudenaikaisia romaaneja vastaan ei minulla ole mitään sanottavaa — vain tieteellisiä ja filosofisia teoksia. Tiedäthän itsekin, miten vaarallisia kaikki nuo uudet aatteet ovat: miten kansankiihkoisia, vallankumouksellisia, paheellisia, sen ohella pintapuolisia ja kielen puolesta heikkoja ne ovat. Me, jotka olemme saaneet klassillisen kasvatuksen etevien miesten johdolla, me kauhistumme niitä hairahduksia, joihin tätä pohjaa vailla oleva uudenaikainen henki tekee itsensä syypääksi; me kartamme sellaista lukemista, joka voisi vain pilata meidän kielikorvamme ja sen lisäksi ikävystyttää meitä. Luonnollisesti huomautin tästä morsiamelleni ja sanoin, että hän oli joutunut harhatielle.
Sinun ei pidä luulla, että olisin pelännyt Danielan hengen saaneen tartuntaa noista uudenaikaisista periaatteista — hän on nainen, ja sen vuoksi hän ei ymmärrä suuria niiden sisällyksestä — mutta vain se seikka, että hänen ajatuksensa liikkuvat sellaisilla aloilla, antaa hänelle, niinkuin äsken sanoin, vähäisen pedantisuuden leiman ja mikä voi tehdä hänet — taivas varjelkoon siitä tulevaa kreivitär Trélazurea! — hiukan naurettavaksi. Sinun ei pidä luulla, että olisin huomannut morsiameni olevan Voltairen tai Darwinin aatteiden kannattajan; ei! Jumalan kiitos, hän on siveä ja hurskas nainen ja minä toivon sinun tietävän, etten sellaista hirviötä voisikaan naida. Olen hyvin suvaitsevainen; voin kunnioittaa yksin skeptillistä filosofiaakin; kun Parisissa tapaan Caron tai jonkun muun hänen kaltaisensa miehen, niin yhdessä-olo heidän kanssaan tuottaa minulle nautintoa — nuo miehet ovat opiskelleet; he ovat ehkä väärässä, mutta he ovat vakavan työn nojalla saavuttaneet vakaumuksensa — sanalla sanoen, minä kunnioitan heitä — mutta minun on mahdoton olla suvaitsevainen tuollaista luonnon epäsikiötä, jumalatonta naista kohtaan. Vapaa-ajattelijatar! Minua kauhistuttaa! Silloin on sioux-intiaaninainenkin parempi. Kaikki naisellinen runous katoaisi yhdellä iskulla maailmasta, jollei olisi enää alttarin edessä polvistuvia naisolentoja, nuoria äitejä, jotka opettaisivat pienokaisiaan rukoilemaan, neitoja, jotka rukoilisivat Neitsyt Maariaa… Ole siis rauhassa, Daniela kantaa rinnallaan ristiä — vaikkei hän koskaan ole sallinut minun sitä tarkastaa. — Sanoin hänelle hellävaroin ja kärsivällisesti, että häneltä puuttuu muutamia hienompia ominaisuuksia; mutta silloin hän hyökkäsi pystyyn kuin naarasleijona ja tahtoi osoittaa minut ovelle. Niin, hän uhkasi minua täydellisellä erolla: 'Päivän kuluessa minä ilmoitan teille kirjallisesti, mitkä syyt estävät minua suostumasta vaimoksenne.' Ja hän olisi täyttänyt myöskin uhkauksensa. — Mutta minä turvauduin silloin rukouksiin — hiukkanen teatterimaisuutta ei haita, kun naisten kanssa on tekemisissä — sen lisäksi rakkaudenvakuutuksia ja hyväilyjä — sellaiset keinot eivät koskaan ole tepsimättä. Meillä miehillä on katseissamme ja äänessämme, hellänvoimakkaassa syleilyssämme valta, joka vaikuttaa niin huumaavasti, että jos me vain uskallamme siihen turvautua, saamme kaiken naisellisen vihan ja kylmyyden muuttumaan rakkaudeksi. Niinkuin sanottu, minä aloin hiukan kuherrella, ja jäähyväiskirje unohtui. Minä vakuutin, etten välittäisi sen enempää hänen kirjoistansa, ja siinä lupauksessa pysynkin, — niinkauankuin emme ole vielä naimisissa.
Kun minulla kerta on aviopuolison oikeudet, niin pidän kyllä siitä huolen, ettei vaimoni pöydille kasaannu minkäänlaista törkyä; sitten eivät minun talossani tietystikään saksalaiset juutalaiset saa enää pitää esitelmiä ranskalaisesta kirjallisuudesta, ja jos morsian raukkani sielu olisi todellakin saanut jonkun vamman, siihen olisi takertunut jokin uskonnollinen epäilys tai vaarallinen oppi, niin jätän hänet rakkaan ja kunnioitetun abbé Feuillant'in huostaan, joka kaunopuheisuudellaan hyvinkin pian saa hänet ohjatuksi oikealle tielle. Samoinkuin naisen heikko ruumis tarvitsee fyysillistä tukea, samoin tulee voimakkaiden miessielujen varjella noita hentoja sieluja, jotta harhaopit ja epäilykset eivät saisi murtaa niitä. Ja sittenkin nuo narrimaiset olennot tahtovat suojattomina ja turvattomina syöstä keskelle ihmistungosta, antavat raakojen miesten koroillaan tallata itseään ja nimittävät sitä 'naisen oikeudeksi'. Mutta minulla oli vastikään tilaisuutta tuoda ilmi mielipiteeni tästä asiasta Danielalle, ja sain hänet kokonaan puolelleni, sillä vaikka hän aluksi parilla sanalla puolustikin naisasiaa, myönsi hän minun olevan oikeassa ja vaikeni lopulta kokonaan.
Sinä sanot minulle varmaan: Katsohan rakas Raoul, tuollaisiin ikäviin väittelyihin joutuu, kun ei nai hyvinkasvatettua, nuorta ranskatarta, vaan antautuu suhteisiin ulkomaalaisen, kierosti kasvatetun lesken kanssa. — Sinä olet tuhannesti oikeassa, mutta minkä sille voin? Rakkaus on meitä voimakkaampi. Ja minä tiedän, että kykenen oikaisemaan vaimoni pienet hairahdukset. Kaikesta huolimatta sinun tulevan kälysi kauneus, sulavuus ja ylemmyys tulee ihastuttamaan sinua.
Nyt lopetan kirjeeni, jonka lukeminen tuskin tuottaa sinulle huvia, mutta jonka kirjoittaminen on ollut minulle suureksi huojennukseksi. Jos on harmitellut ja tukahduttanut harminsa, jos edelleen on pakko salata mielipiteitään, niin tuntuu hyvältä kerran saada purkaa mieltään samoin ajattelevalle.
Näkemiin.