"Intohimo on nuoruuden kukka", vastasi vanha rouva. "Minä olin vain seitsemäntoista vuoden vanha, kun ensi kerran rakastuin… Hyvä Jumala, luostarista tullessa, jolloin ei ole vielä lainkaan maailmaa nähnyt — on sydän täynnä taivaallista rakkautta ja samalla se on sanomattoman herkkä maalliselle rakkaudelle — se on ruusujen ja kaipauksen aikaa. Ensimäinen kaunis, miellyttävä ritari, joka lähestyy… Niin minunkin kävi, joskin onnellisemmin: minä rakastuin kreivi Trélazureen, jonka vanhempani — minun tietämättäni — jo olivat valinneet miehekseni. Mutta pieni Jeanne raukka — puhukaamme jostakin muusta. Milloin Raoul palaa takaisin?"
"Luullakseni huomenna päivällisen aikaan. Mutta puhukaamme Jeannesta, se huvittaa minua. Pienokainen on minun mielestäni harvinaisen miellyttävä. Hänen arka, mutta samalla puoleensavetävä olentonsa on kuin kaunein runo. Hänkö siis on rakastunut ja arvatenkin — Raouliin?"
"Mutta rakkaani, luuletteko te, että koko maailman pitäisi rakastua tuohon tyhjäntoimittajaan?" vastasi kreivitär kääntäen pois päänsä.
"Te ette vain tahdo sanoa sitä minulle, rouvani, koska pelkäätte, että voisin tulla mustasukkaiseksi — ja koska te yleensä ette tahdo ilmaista lapsi raukan salaisuutta. Mutta kai te sentään estätte Jeannen tekemästä sielullista itsemurhaa?"
"Sanotteko te luostariin menoa sielulliseksi itsemurhaksi? Sielun kannalta sitä pikemmin voisi sanoa pelastukseksi… Joka tapauksessa koetan saada lapsi paran muuttamaan mielensä; sillä se on syntinen erehdys, jos me maallisen syyn vuoksi antaudumme hengelliseen toimeen — sitä minä koetan saada häntä ymmärtämään. Hänen haaveilunsa katoaa eron ja ajan mukana, ja toivon voivani tehdä hänestä vielä onnellisen vaimon… Kadehdittava mies, joka saa hänet vaimokseen — kadehdittava äiti, joka saa hänet miniäkseen!…"
"Aiotteko seurata ruhtinattaren neuvoa ja jäädä hänen kanssaan Wieniin talveksi?"
"En, sitä en aio tehdä — en suo tätä jalokiveä kellekään muukalaiselle. Iloitsen saadessani näyttää häntä Faubourg St. Germainin seurapiirissä. Muuten on hänelle jo tehty useita tarjouksia… Dreux'n herttuatar on ajatellut häntä vanhimmalle pojalleen. Hän elää tosin hiukan liian hurjasti Parisissa; hän tuhlaa paraillaan omaisuutensa erään näyttelijättären vuoksi, mutta hänellä ei ole mitään naimista vastaan, jos hänelle tarjotaan tilaisuus sellaiseen naimakauppaan kuin Jeannen kanssa. Sellaiset kapiot, sellainen nimi ja nuoruus…"
"Mutta rouvani, ettekö ole huolissanne tytön onnen puolesta, jos hänet rakkaudetta — niinkuin te sanotte — naitetaan kevytmieliselle miehelle?"
"Sehän yleensä on meidän osamme, rakkaani. Leskien laita on toinen, he voivat valita sydämensä mukaan. Mutta tytöt eivät valitse itse eikä heitä valita; heidät vaan naitetaan ja naidaan. Ja mitä kevytmielisyyteen tulee, niin sitä vikaa on kai enemmän tai vähemmän jokaisella nuorella miehellä, ei Raoulkaan ole siitä vapaa. Mutta hurskaan vaimon rinnalla kääntyy aviomies jälleen hyveen puoleen, ja jollei hän sitä tee, niin saa vaimo lohdutusta omasta hurskaudestaan. Siksi on uskonto naisten paras aarre. Se yksin antaa heille oikeuden ansaita rakkautta ja voi lohduttaa heitä, kun rakkaus on kadonnut. Ettekö ole samaa mieltä?"
"Hyvä Jumala, rouvani, en… en tiedä, mitä minun siihen tulee vastata?"