Mies selitti. Hautausmaa oli noin puolitiessä Badenin ja sen metsän välillä, jonne hän oli menossa.
Hyvä Jumala, hyvä Jumala, se puuttui vielä! Kuinkahan paljon edelle onneton mies on ennättänyt?
Tuska ja pelko kiihtyi yhä.
"Nopeammin, nopeammin!" kuuli Daniela oman äänensä kiiruhduttavan.
Vihdoin vaunut saapuivat määräpaikalle. Sieltä oli vielä hyvä matka jalan käytävänä, ennenkuin pääsi puron rannalle.
"Odottakaa täällä!" sanoi Daniela hypäten alas vaunuista: Sitten hän kiiruhti juoksujalkaa polkua pitkin. Hänen täytyi vähä väliä pysähtyä vetääkseen henkeään.
Hetken kuluttua hänestä tuntui, ikäänkuin metsä ei olisikaan sama, jollaiseksi hän sen muisti… Hyvä Jumala, jos hän oli eksynyt, jollei hän löytäisikään puroa?
Hän palasi muutamia askelia taaksepäin, poikkesi sitten oikealle, toiselle tielle — ei, tämä ei ollut oikea — sitten vasemmalle — täälläkin seutu näytti aivan vieraalta. Auta, hyvä Jumala, tämä oli liian hirveää…
Nyt hän kuuli kohinaa. Niin, tuossa oli puro, sen rantaa pitkin hänen tuli vain kulkea, sitten hän saapui kallion luo, jonka yli puro syöksyi alas. Rohkaistuin mielin hän juosten seurasi solisevaa Ariadnelankaa. Mutta pian polku loppui — hänen täytyi, jotta hän ei kadottaisi puroa näkyvistä, tunkeutua pensaikon läpi. Vaatteet ja kädet repeytyivät häneltä, okaat takertuivat hänen hienoihin sukkiinsa, mutta hän ei huomannut sitä. "Ennätänkö vielä ajoissa perille?" se oli ainoa ajatus, joka hallitsi häntä.
Puron ranta kävi yhä jyrkemmäksi; pian hän oli määränsä perillä. Nyt hän tunsi metsänkin, jossa he olivat yhdessä istuneet. Vielä muutaman minuutin matka, sitten käännös oikealle — ja hän oli "valtakunnassa".