Paroonitar Rimmersperg ei ollut rikas, mutta kylliksi varakas voidakseen huolettomasti elää. Sittenkin olivat äiti ja tytär aina rahapulassa, usein he joutuivat hyvinkin kiusalliseen asemaan, kun kumpikaan ei kyennyt hoitamaan varojaan — toinen typeryydestä, toinen kevytmielisyydestä. Puvut maksoivat vuosittain kaksinverroin enemmän, kuin mihin heillä olisi ollut varaa; toisaalla täytyi sen sijaan supistaa, ja sattuipa ettei talossa kahteen viikkoon ollut liharuokaa, jos uusi hieno hattu juuri oli tullut ostetuksi. Mutta tämä pukuhulluus tarkoitti vain tytärtä. Äiti oli hyvinkin yksinkertaisesti, usein köyhästikin puettu. Hän ei ymmärtänyt sitä sopivaisuudenvaatimusta, että vanhemman naisen tuli esiintyä kallisarvoisemmassa puvussa kuin nuoremman; ja kun hän ei itse enää ollut kiemaileva ja koko hänen turhamaisuutensa ja kaikki toiveensa kohdistuivat vain tyttären kauneuteen ja hänen naimiseensa, niin kului kaikki raha Giuliettan koruihin, jota vastoin hänellä itsellään usein ei ollut mitä yllensä panna. Hän ei käsittänyt sitäkään, että nuori tyttö yksinkertaisimmissa puvuissa ja hatuissa — kunhan ne vain ovat siistit ja puhtaat — näyttää aina viehättävältä, vaan hän arveli, että puvun täytyi olla kotoisin parhaan ompelijattaren — jos mahdollista ranskalaisen — työpajasta, jotta vaikutus olisi "comme il faut".

Giulietta oli nyt yhdenkolmatta-vuotias ja jo neljättä kesäkautta hän vietti Badenissa. Talvisin molemmat naiset asuivat Wienissä. Siellä he elivät kaikessa hiljaisuudessa; ensiksikin, koska heidän varansa eivät olisi riittäneet tanssiaispukuihin ja sen semmoisiin, ja toiseksi, koska heidän asemansa seuraelämässä oli kovin kiero. Porvarillisissa piireissä he eivät tahtoneet seurustella, eivätkä heidän sukulaisensa tunnustaneet heitä omikseen. Badenissa on asian laita toinen. Siellä seuraelämä ei ole yhtä suljettua, pakostakin kaikki tapaavat toisensa puistossa, kävelyteillä, tanssiaisissa, ja siellä Giuliettan nimi, hänen kauniit pukunsa ja ennenkaikkea hänen harvinainen suloutensa kelpasivat kyllä tekemään hänestä kylpykauden kuningattaren. Äiti sai kaupantekiäisinä seurata mukana. Baden oli siis oikea luvattu maa edullisen naimakaupan tekemiseen; mutta tähän asti ei sellaista vielä ollut ilmaantunut. Kaikki kiihkeät hakkailut olivat päättyneet muodolliseen jäähyväisvisiittiin. Äiti ja tytär olivatkin päättäneet, jos tämäkin kesä jäisi tuloksettomaksi, tehdä seuraavana vuonna hyökkäyksensä Saksan kylpylaitoksiin.

Danielan mielestä seurustelu näiden naapurien kanssa ei ollut erittäin miellyttävä. Kuitenkin Giuliettan kauneus viehätti häntä. Nainen, joka itse on kaunis, eikä kadehdi toista, tuntee aina jonkinmoista, vaikkapa ei muuta kuin esteettistä mielenkiintoa kaunista tyttöä kohtaan, ja tällainen mielenkiinto korvaa miltei sympatiaa. — Äiti sitä vastoin oli nuorelle rouvalle suorastaan vastenmielinen; heillä oli vain yksi ainoa yhteinen toive: se että Giulietta pääsisi hyviin naimisiin. Se lankesi jo aivan itsestänsä; sillä se, joka katsoo nuoren tytön parasta, ei voi samalla olla toivomatta, että hän niinpiankuin suinkin joutuisi hyviin naimisiin.

"Te ette siis millään ehdolla tahdo tulla meidän mukanamme, rakas rouva von Dormes?" Vaikka Daniela alussa oli koettanut vastustaa tuota pientä "von" sanaa, joka ei kuulunut hänen nimeensä, ei paroonitar Rimmersperg jättänyt sitä käyttämättä, ja siten rouva Dormesin oli ollut pakko alistua siihen.

"Ei, en millään ehdolla, paroonitar. Minä päivänä teidän huviretkenne on?"

"Päivää ei ole vielä määrätty", vastasi Giulietta; "me koetamme ensin saada kylliksi osaanottajia kokoon."

"Ehkäpä koko juttu menee vielä myttyyn", arveli Daniela. "Minulla on se kokemus, että vain pieni prosentti meidän aikeistamme todellakin täyttyy. Enkö ole oikeassa, paroonitar?"

"Miten te sanoitte? Prosentti? Oi, minä en ymmärrä mitään raha-asioista."

Palvelija toi käymäkortin sisään. Nuori rouva silmäsi sitä ja punastui.

"Käskekää sisään", sanoi hän palvelijalle, ja kääntyen vieraittensa puoleen hän lisäsi: "Naapurimme, monsieur de Trélazure, on päättänyt tulla luokseni käymään."