"Totta tosiaan, armollinen rouva, minä olen suuri tulevaisuuden ystävä ja vieläkin herkkäuskoisempi tulevaisuudentoivoja!"
"Siis edistysperiaatteiden kannattaja? Miten tuo minua miellyttää, sillä se tuo mieleeni kaikkein kauneimmat periaatteet, joista miehelläni oli tapana puhua. Hänkin oli innokas edistyksen harrastaja ja puhui yhtä suurella innostuksella 'paremmasta maailmasta' kuin kiivastelevat papit, sillä erotuksella vain, ettei hän uskonut sen toteutuvan tulevassa elämässä haudan tuolla puolen, vaan täällä maan päällä joskus tulevaisuudessa. Ja saman periaatteen mukaisesti te tunnette siis suurempaa mielenkiintoa lapsuutta — nimittäin tulevaa ihmispolvea — kohtaan kuin nykyajan ihmisiä?"
"Aivan niin, armollinen rouva. Olen vakuutettu siitä, että meidän poikamme ja tyttäremme tulevat olemaan koko lailla paremmat ja viisaammat kuin me, huolimatta niistä tavattomista ponnistuksista, joilla nykyinen polvi — kasvatuksen nimessä — koettaa pidättää tulevaa polvea omalla tasollaan. Koko se tapa, jolla nykyään tahdotaan vakuuttaa, että vanhat tiedot sisältävät koko totuuden, on niin varma, että se jo alusta alkaen pystyttää piikkiaitauksen jokaisen uuden ajatuksen ympärille. Ajattelemisen ja tutkimisen — meidän kehityksemme molempien tärkeimpien välineiden — sijalle asetetaan väkipakolla kuuleminen ja uskominen, oppilaan henkinen tuotantovoima veltostuu sen kautta tai jää kokonaan kehittymättä, sokea jäljittely tappaa kaiken itsenäisen ajatuksen. Mitä tarunomaisempi oppi, sitä suurempi kunnioitus sitä kohtaan, sitä käskevämpi opetussävy. Opiskelun korkeimmaksi päämääräksi asetetaan aina vain kysymyksessä olevan aineen käsittely, eikä koetetakaan etsiä mitään uutta ainesta. Ihminen, joka tietäisi kaiken sen, mitä maailmassa opetetaan, olisi tosin etevä tiedemies, mutta hän ei olisi vähimmälläkään tavalla edistänyt ihmishengen yleistä kasvua. Tuleva elämä, josta te äsken puhuitte, armollinen rouva, se tuleva elämä, joka näyttelee niin suurta osaa uskonto-opetuksessa, on myöskin olemassa tieteen maailmassa; sen hyväksi on työskenneltävä, se olisi oikea opetusmoraali. 'Vähän me osaamme ja vähän me olemme kokeneet' — niin pitäisi kunkin opettajan katederistaan julistaa — tulevassa elämässä on pelastuksemme, nimittäin meidän nykyisen tietoisuutemme tuolla puolen; pyrkikäämme siihen; käyttäkäämme kokemuksiamme vain rohkean eteenpäinpyrkimisen lähtökohtana, teroittakaamme ajatustamme, kerätkäämme, mitä nykyelämä meille tarjoo, mutta alati vain tulevainen elämä silmiemme edessä!"
"Oletteko lukenut Victor Hugon L'Ane nimistä teosta", kysyi Daniela.
Stern vastasi kieltävästi.
"No, siinä te löydätte samaa halveksumista kaikkea pedanttista kirjainoppia kohtaan kuin mitä te itsekin näytätte tuntevan. Tahdotteko saada kirjan lainaksi, se puhuu aivan kuin teidän omasta sydämestänne? Hallitsetteko ranskaa siksi hyvin, että voitte nauttia Hugon runoista?"
"Kyllä. Nuoruudessani luin yhtä paljon ranskaa kuin saksaakin."
"Entäs nykyään?"
"Nykyään minulla ei ole siihen tilaisuutta. En voi ostaa paljon kirjoja ja vielä vähemmän voin tilata ulkomaalaisia lehtiä. Rahan puute on sittenkin varsin ikävä asia," lisäsi hän hymyillen, "ja on väärin pitää niitä ihmisiä, jotka valittavat tätä seikkaa, kehnoina luonteina, ikäänkuin eivät tuhannet jalot nautinnot, joille kehnot luonteet eivät ole lainkaan vastaanottavia: hyvät kirjat, kauniit kuvat, laajat matkat vaatisi myöskin rahoja… Mutta raha yksin ei tee ihmistä onnelliseksi, niinkuin berliniläiset sanovat — täytyy myös omistaa rahaa!"
"No, rakas herra Stern, minun pieni kirjastoni on aina teidän käytettävänänne, siellä te löydätte muutamia ranskalaisia kirjoja, muun muassa pari vuosikertaa Revue des deux Mondesta, jotka varmaankin huvittavat teitä."