Stern nousi ylös. Daniela ojensi hänelle kätensä.
"Hyvästi, rakas herra professori, ylihuomiseen siis!"
XIII
Giuliettan oli sittenkin onnistunut saada Daniela mukanaan huviretkelle. Mutta tähän mielenmuutokseen ei ollut vaikuttanut nuoren tytön kaunopuheisuus, vaan Danielan rakkaudesta johtuva harmi. Sillä hän ei luullut enää olevansa rakastunut. Huviretkelle oli lupautunut eräs hänen kosioistansa — ratsumestari kreivi Ebenstein — ja Daniela tahtoi toki tarkastella häntä hiukan lähempää; parooni Zollern aikoi myös tulla mukaan, ikävää hänen ei siis tarvinnut pelätä, ja hyväpä olisi, jos Trélazure takaisin tultuaan saisi kuulla, ettei hän hänen poissaollessaan ollut surrut, vaan huvitellut niin paljon kuin suinkin. Tässä tarkoituksessa hän päätti myös kunnioittaa läsnäolollaan ensi tanssiaisia.
Kello kahdeksan aamulla kerääntyi koko huviretkiseura asemalle. Taivas oli hiukan pilvessä, — mutta sitä parempi; kuumuus ei tulisi liiaksi rasittamaan.
"Kuinka monelle hengelle minun on lunastettava pilettejä?" kysyi toimelias luutnantti Kralowetz, joka kaikilla huviretkillä, kaikissa tanssiaisissa ja muissa juhlatilaisuuksissa oli aina toimeenpanijana, tanssinjohtajana, oppaana, hovimestarina, puhujana, ruokalistan laatijana, "kaiken sieluna", niinkuin hän itse sanoi.
Läsnäolijat laskettiin ja tultiin siihen lopputulokseen, että tarvittiin viisitoista ensiluokan paikkaa: paroonitar Kimmersperg ja Giulietta, everstinrouva von Boderich ja hänen kaksi tytärtänsä, rouva von Lacher, Daniela — seitsemän naista, "onneton luku" — oli joku huomauttanut; parooni Zollern, kreivi Ebenstein, herra von Lacher, kaksi herraa Meyerfels, pankkiirin poikia — vihamieliset veljekset, niinkuin heitä nimitettiin, koska he kumpikin hakkailivat rouva von Lacheria — eräs puolalainen aatelismies Prasinski ja luutnantti Marbach, jotka kumpikin täydensivät rouva von Lacherin loistovaunujen nelivaljakon. Giuliettan ihailijoista oli vain yksi läsnä — hänkin luutnantti, parraton, rahaton, mutta sydän täydessä tulessa. Luutnantti Adhemar Müller oli aivan vaalea, ja Giuliettan musta tukka ja tummat silmät olivat hänet lumonneet. Hän olisi heti ollut valmis tarjoamaan hänelle sydämensä ja nimensä, jollei hän jo edeltäkäsin olisi suureksi surukseen ollut vakuutettu siitä, että Giulietta oli varannut hänelle rukkaset.
"Meitä on siis, niinkuin saduissa sanotaan, seitsemän naista", todensi Kralowetz, "onneton luku, niinkuin jo on huomautettu, ja kahdeksan herraa: summa viisitoista pilettiä." Ja hän hyökkäsi luukulle. "Juna tulee vasta kahdenkymmenenviiden minutin jälkeen", ilmoitti hän takaisin tullessaan. "Ensiksi saapuu Wienin juna."
Osa seuraa oli ensiluokan odotussalissa, toiset asemasillalla. Siellä oli Danielakin; hän käveli Zollernin rinnalla edes ja takaisin. Hänellä oli yllään yksinkertainen vaaleanharmaa "englantilainen" kävelypuku; pyöreän olkihatun ympärille oli harmaa harso kiedottu; pitkät, napittomat ruotsalaiset hansikkaat kädessä ja jalassa kapeat kultanahkakengät. — Rouva von Lacher, joka piti hoviaan odotussalissa, oli paljoa huomiotaherättävämmin puettu ja muistutti kaikkein uhkarohkeimpia, Trouvillen rantapukuja esittäviä muotikuvia. Hänen kasvonsakin olivat muotikuvan kaltaiset; valkeat ja punaiset, suuret silmät, suora profiili, sydämenmuotoinen suu — kaunotar kieltämättä — mutta sieluton. Hän puhui vain vähän, mutta ajatteli vieläkin vähemmän. Hänen koko elämänsä kohdistui vain siihen, että hän voisi olla niin paljon kuin suinkin muotilehdenkuvan kaltainen, ei vain puvussaan, vaan koko olennoltaan ja eleiltään. Maailmannainen, sellaisena kuin se esiintyy romaaneissa, näyttämöllä, sanomalehden kronikassa, se oli hänen ihanteensa. Hänen täytyi käyttää ensiluokkaisinta muotikauppaa, hänen pöydällään piti olla uusimmat romaanit, hänen oli pakko olla läsnä jokaisessa teatterin ensi-illassa, hänen täytyi osoittaa harrastusta ravikilpailuja kohti, hänellä tuli olla joukko ihailijoita ympärillään; ja tätä viimeistä tarkoitusta varten hän ahkerasti keimaili ja salli itselleen monenlaisia vapauksia mitä aviolliseen uskollisuuteen tuli. Wienin juna saapui asemalle.
Äkkiä ajatus iski Danielan mieleen: mitäpä jos Trélazure nyt saapuisi?