Tuskin hän oli ajatellut tuon ajatuksen loppuun, kun kreivin ylhäinen vartalo ilmestyi vaunun portaalle. Hän hyppäsi alas ja astui nopeasti asemasillan yli. Ennenkuin hän oli ennättänyt ovelle, oli hänen silmänsä sattunut Danielaan ja Zollerniin. Silminnähtävä ilo kirkasti hänen kasvojaan, kun hän ohjasi askeleensa heitä kohti.
"Mikä onnekas kohtaus", sanoi hän tervehtien.
"Hyvää huomenta", vastasi Daniela varsin kylmästi.
"Ette te suinkaan matkusta pois, armollinen rouva?"
"Minä olen aikeissa", vastasi Zollern puhutellun asemesta, "ryöstää rouva Dormesin. Me matkustamme lähinnä Siamin ja Kantonin kautta Siperian poikki ja Uralin yli takaisin 'Kolmen korpin ravintolaan' Mödlingissä. Ettekö halua tehdä meille seuraa?"
"Jos ryöstö on kysymyksessä, niin pelkään olevani liikaa, ja matkasuunnitelma tuntuu minusta myös hiukan yksitoikkoiselta. — Mutta nyt muistuukin mieleeni: ehkäpä onkin kysymyksessä huviretki, josta vastikään kuulin ja josta te, armollinen rouva, vakuutitte kunniasanallanne jäävänne pois? Vaihtelevainen on naisen mieli…"
"Hullu, joka siihen luottaa", vastasi Daniela. "Aivan niin; te näette minut lähdössä huviretkelle."
"Sitten sallikaa Herran tähden minua yhtyä seuraanne!"
Danielan mielestä päivä äkkiä näytti kietoutuvan riemuvalaistukseen; kylläpä siitä tulisi mielenkiintoinen huviretki, ja vaikka se ei tarjoisikaan muuta kuin tilaisuuden osoittaa ystävällisyyttä kreivi Ebensteinille kreivi Trélazuren harmiksi. "Tuleeko minusta koketti?" tuumi hän sitten kauhuissaan. "Ei", lohdutti hän itseään, "tuo parisilainen tahtoo leikitellä sydämelläni, minulla on siis oikeus rangaista häntä."
"Te tuotatte meille suuren ilon, jos liitytte seuraamme", sanoi Daniela jäisen kylmästi.