Poika taputti käsiään.
"Kiitos, isä. Näetkös, taaskin koruompelu kankaalla!"
"Sinulla on onneksi vaatimattomia ilonvaatimuksia. Minullekin muuten tekee huviretki hyvää; minunkin kankaassani tuntuu olevan pari alakuloista lankaa."
"Ehkäpä meidän kauniin rouvamme päänsärky, pappos?"
"Oikein arvasit, viisas Affi. Minä en näet usko hänen huononvointiinsa, sillä äskettäin näin avonaisesta ikkunasta rouva Dormesin istuvan kirjoituspöytänsä ääressä, ja minä pelkään, että hän jättää jälleen nuo tunnit, joista minä toivoin itselleni niin paljon iloa. Minun esitelmäni ei luultavasti miellyttänyt häntä, taikka häneltä puuttuu kestävyyttä. Eilisellä retkellä hän on ehkä kokenut jotain, joka kahlehtii suuremmassa määrässä hänen mieltään; varmaankin hän menee piakkoin uusiin naimisiin… mutta mitä typeryyksiä minä nyt puhun… Pue sillä välin päällesi, minä menen hankkimaan hevosen sekä evästä."
"Saako korppos tulla mukaan?"
"Jos sen tekee mieli, niin miksikä ei!"
Danielan päänsärky oli tosiaankin ollut vain veruke. Edellisenä tuntina tehdyt muistiinpanot olivat koskematta, eikä hän kyennyt kiinnittämään ajatuksiaan nyt Herbert Spenceriin. "Raoul de Trélazure" oli se nimi, joka pimentäen kaikki muut loisti suurin kirkkain kirjaimin hänen sielussaan.
Mutta hän ei tahtonut päästää luokseen myöskään tämän nimen kantajaa. Kun hän kello yhden seuduissa tuli häntä tapaamaan, käski hän sanoa hänelle:
"Armollisella rouvalla on päänsärkyä eikä hän ota tänään vastaan; hän toivoo kuitenkin illalla — jos hän silloin voi paremmin — näkevänsä herra von Trélazuren tanssiaisissa."