Väliaika oli loppunut. Orkesteri alkoi soittaa Donauvalssia.

"Naisten vaali!" huusi tanssinjohtaja.

"Nyt te voitte minulle vastata nimeä mainitsematta… Silloin vasta olen vakuutettu siitä, ettette keksinyt turhaa tekosyytä, ja minä koetan kerätä voimia kestääkseni pettymykseni."

Daniela nousi paikaltaan ja meni Trélazuren luo. Punastuen ja vapisevin käsin hän kiinnitti tähden hänen rintaansa.

Trélazure kumarsi kiittäen; hän ei aavistanut, että tuo pieni kultapaperitähti kohotti hänet naissydämen ritariksi, sydämen, joka tällä toimenpiteellä julkisesti tunnusti rakkautensa.

XV

Baden, 18 p. kesäkuuta 1875.

Sinun kirjeesi, rakas Armand, jossa kiihkeästi kehoitat minua saapumaan häihisi Parisiin, sain eilen, mutta ikäväkseni minun täytyy ilmoittaa, että luultavasti minun on mahdoton seurata kutsuasi. Ensiksikin olen saanut virkavapautta kylpykautta varten Itävallassa enkä matkaa varten Ranskaan, — ja toiseksi — miksikä en tunnustaisi sitä sinulle? — pidättää minua täällä niin ihastuttava seikkailu — sinä tiedät, eräs tanskalainen leski — että tekisin suurimman tyhmyyden, jos nyt lähtisin täältä. Minä olen ytimiäni myöten rakastunut — kadehditko minua? Tosin onnellisena sulhasena sinulla ei ole syytä kadehtia muita ihmisiä; mutta rauhallista, varmaa sulhasonnea ei voi kuitenkaan verrata niin ihastuttavan hyvän onnen myrskyisen ylpeään tunteeseen, joka nyt on ilmestynyt elämäni taivaanrannalle…

Niin — vasta taivaanrannalle — se ei ole vielä saavutettu — muuten hienotunteisuus kieltäisi minua puhumasta siitä edes veljellenikään. Mutta koska valittuni tähän saakka ei ole suonut minulle muuta kuin pari katsetta — jotka tosin vastaisivat vaadittaessa maksettavaa vekseliä — niin voin vielä esteettömästi puhua sinulle hänestä. Toissa päivänä me olimme yhdessä huviretkellä, ikävä kyllä emme olleet kahdenkesken, vaan tusinan verran muitakin oli mukana. Eilen tanssin hänen kanssaan tanssiaisissa ja tänään kello yhdeltä hän odottaa minua luokseen… Nyt kello on kuusi aamulla; olen juuri palannut tanssiaisista eikä minun mielestäni maksa vaivaa kirkkaalla päivällä mennä nukkumaan. Olen liian iloisessa jännityksessä voidakseni nukkua. Siksi virkistin itseäni mielemmin kylvyllä ja teellä, johon oli sekoitettu konjakkia, ja ajan kuluksi kirjoitan nyt sinulle. — Enpä tosiaankaan olisi uskonut, että nainen, joka ei ole parisitar, voisi olla niin viehättävä… Et voi kuvailla mielessäsikään, mikä ylhäisyys, mikä sulous, mikä sanoin selittämätön viehätys tuota naista ympäröi. Hänen jalkansa on pieni kuin andalusialaisnaisen, hänen vartalonsa taipuva kuin kaisla; hänen huulensa — tummanpunaiset kirsikat, kuin suutelemista varten luodut, kädet kuin keisarinnan, sanalla sanoen, niinkuin eilen sanoin hänelle vasten kasvoja hänen — tietysti teeskennellyksi — harmikseen: täydellinen kaunotar. Ja säihkyvä sielu — onneksi tuo nainen ei voi olla turhankaino — ja sen lisäksi hänen katseensa: en vaihtaisi osaani edes kuninkaan kanssa.

Totta tosiaan, rakas veljeni, teet väärin mennessäsi nyt jo naimisiin ja katkaistessasi kaikki näin varhain. Poikamiehen elämä tarjoaa siksi paljon viehätystä, ja avioliiton mukana seuraavat edut — mukava koti, perhe, eduskuntajäsenyys ja kaikki muut arvokkaaseen kaljupäisyyteen ja ihramahaan kuuluvat kunnioitusta herättävät ilot — niitähän aina ennättää saada.