"Tai, jos se tuntuu teistä liian arveluttavalta — olette ehkä oikeassa, talossa on siksi paljon naapureita — niin olisi ehkä sopivampaa tavata jossakin muualla — esimerkiksi Wienissä?"
"Herra de Trélazure!!"
Daniela kävi tulipunaiseksi. Yhtymys-tarjous — hänelle! Ensi kertaa tämän keskustelun aikana hänelle alkoi hämärtää, että sen takana piilikin suuri väärinkäsitys. Eihän Trélazure ollutkaan pyytänyt häntä vaimokseen, ja hän oli jo ilmaissut hänelle rakkautensa. Hänen kasvojansa poltti niin tulisesti, että hän peitti ne käsiinsä ja valitti ääneensä.
"Mikä teitä vaivaa — olenko loukannut teitä?"
Daniela ei vastannut.
"Hyvä Jumala," jatkoi Trélazure, "luulin olevani rakastettu. Ja kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, niin kaikkien loukkausten pitäisi kadota itsestänsä; eihän silloin ole muuta päämäärää olemassakaan kuin omistaa toisensa!"
"Kreivi Trélazure", sanoi Daniela kohottaen päätään ja katsoen vierastaan lujasti silmiin, "kernaammin tahdon olla naurettava kuin halveksittava, siksi puhun nyt suuni puhtaaksi. Te olette ilmaissut minulle rakkautenne, enkä minä ole omia tunteitani myöskään salannut —"
"Minä olen sydämestäni kiitollinen —"
"Älkää keskeyttäkö minua. Oletteko te samalla, ottaessanne vastaan minun rakkauteni, ymmärtänyt, että tämä lahja käsittää myös koko minun tulevaisuuteni, minun käteni?"
Raoul tuli hämilleen. Daniela jatkoi: