Sen hetken jälkeen, jolloin Raoul lukemattomia kertoja suudellen oli toistanut sanat: "Minä rakastan sinua!", ei hän voinut kehua morsiamensa osoittaneen hänelle kovinkaan suurta suosiota. Daniela oli näet pyytänyt ystävätärtään, kreivinna Barthenia muuttamaan luokseen asumaan ja olemaan läsnä aina, kun Trélazure tuli hänen luokseen. Trélazure koetti vastustaa tätä toimenpidettä, mutta turhaan. Oikeastaan hän panikin hyvin heikosti vastaan, sillä hänelle oli mieleen, että tuleva kreivitär Trélazure oli näin varovainen.
Häät olivat määrätyt syksyksi. Trélazure aikoi vielä sitä ennen käydä Ranskassa, järjestämässä siellä asioitansa ja samalla ollakseen läsnä veljensä häissä. Tulevan talven nuori pari aikoi viettää Wienissä ja asua Danielan uudessa asunnossa, joka ei vielä ollut valmiiksi sisustettu, mutta jonka toivottiin välttämättömiä muutoksia silmällä pitäen valmistuvan syksyksi. Toistaiseksi täytyi Trélazuren vielä pariksi vuodeksi jäädä entiseen toimeensa Wieniin. Numeroista oli myöskin ollut puhetta. Nyt, kun he eivät tavanneet toisiaan enää kahdenkesken, saattoi kihlattu pari keskustella kaikenlaisista kuivista asioista, ja niinpä kävi esille, että naimiskauppa taloudellisessa suhteessa oli kummallekin hyvin sopiva. Danielalla oli neljänkymmenen viiden tuhannen markan vuotuiset tulot ja isän kuoleman jälkeen hän peri vielä varsin suuren maatilan; Trélazuren perintöosuutena tulisi olemaan laaja tila Bretagnessa sekä talo Foubourg Saint-Germainissa. Tosin edellinen tuli hänen osakseen vasta erään sedän kuoleman jälkeen ja jälkimäinen äidin kuoltua; toistaiseksi hänellä ei ollut muuta kuin palkkansa ja sen lisäksi kahdentoistatuhannen frangin vuotuiset korot. Naimiskauppa oli siis, mitä omaisuuteen tuli, varsin edullinen, ja tämä olikin ainoa "lieventävä asianhaara", jonka kreivi saattoi esittää puolustuksekseen, sillä muussa suhteessa herättäisi varmaankin hänen perheensä keskuudessa suurta harmia se seikka, että hän aikoi naida ulkomaalaisen ja vielä lisäksi lesken. Hänestä itsestäänkin oli sääli, ettei hän voinut tuoda kotiinsa luostarissa kasvatettua, kahdeksantoista-vuotiasta, ylhäistä sukuperää olevaa neitoa, niinkuin hän oli aikonut nautittuaan ensiksi kyllikseen toisten naisten tarjoamasta rakkaudenpikarista. Mutta hän oli nyt kerta kohdannut naisen, jota hän ei muulla tavalla voinut saada omakseen kuin uhraamalla vapautensa, ja mitäpä hän ei olisi pannut alttiiksi voittaakseen intohimoisesti haluamaansa palkintoa? Ei hän tuntenutkaan katumusta, vain jossakin määrin sääliä, ikäänkuin hänen tekonsa olisi ollut välttämättömän kohtalon oikku; hän sääli itseään; mutta hän ei tahtonut silti vapautua kahleistaan, eikä sen vuoksi päästänyt valloilleen sitä epärehellistä ajatusta, joka olisi vaatinut kihlauksen purkamista.
Daniela yritti nyt parhaansa mukaan oppia sulhastaan tuntemaan. Hän koetti tutkia hänen sieluaan niinkuin on tapana tarkastaa asuntoa, jonka aikoo vuokrata asuakseen siinä koko elämänsä ajan. Tuo tutkiminen tuntui hänestä joskus hiukan kaamealta, sillä hän huomasi paljon kapeita, synkkiä käytäviä tässä talossa eikä löytänyt ainoatakaan oikein kodikasta pientä nurkkausta; ja joka kerta hänen täytyi jälleen lohduttaa itseään julkisivulla, jonka sopusointuinen ulkomuoto oli viekoitellut hänet tekemään nopean kaupan.
Daniela oli jatkanut jälleen tuntejaan Sternin kanssa saavutettuaan tarpeellisen mielenrauhan. Niinkauankuin hän oli ollut tunteestaan ja tulevaisuudestaan kahdenvaiheilla, oli hänen ollut mahdotonta syventyä lukuihinsa. Mutta nyt, kun ratkaiseva sana oli lausuttu, olivat hänen hermonsa tyyntyneet ja hänen henkensä saattoi jälleen ryhtyä tavallisiin toimiinsa. Hänelle oli näet — seurustellessaan isänsä ja ensimäisen miehensä kanssa — tullut miltei välttämättömäksi tarpeeksi alituisesti harjoitella ajatuskykyään, koota uusia tietoja, viljellä ja hoitaa henkeään, aivan kuin kukkaispenkkiä. Tosin, niinkuin sanottu, oli hän ottanut varsinaiseksi tehtäväkseen tutustua sulhaseensa, mutta se ei vienyt koko hänen huomiotaan eikä huumannut häntä samassa määrässä kuin hänen vasta herännyt intohimonsa aikaisemmin. Vasta kihloihin mennyt tyttö ei varmaankaan olisi kyennyt kiinnittämään huomiotaan opinnoihin, jotka eivät olisi olleet missään yhteydessä hänen naimisensa kanssa; mutta kihlautunut leski ei tunne samaa arkaa, puoleksi viehättävää elämänuteliaisuutta, joka valtaa neitseellisen morsiamen mielen avioliiton kynnyksellä. Lesken ei tarvitse tulla muuksi kuin mikä hän on ja mikä täyttää nuoren tytön mielen odotuksella: "rouvaksi", nimitys, joka tenhoo hänet kokonaan. Daniela oli jo rouva. Hänellä oli jo onnellinen avioliitto takanaan. — Hänelle oli uutta vain se, että hän oli rakastunut mielenkiintoiseen, kauniiseen mieheen, josta piti tulla hänen tuleva elämäntoverinsa. Että tämä tunne hänen elettyään jonkun aikaa yhdessä hänen kanssaan katoaisi, sen sanoi hänelle hänen järkensä — entäs sitten? olisiko sen jälkeen vielä onnentakuuta jäljellä? Oi, miksikä vaivata päätään kaikella tällä? Ei kukaan vaadi elämänaikuista onnea täällä maan päällä, siinä on jo kylliksi, kun parikin ihanaa päivää on varattuna; pitemmänaikuista onnea Goethen sanojen mukaan oli mahdoton edes kestää.
"Sanokaahan minulle, rakas herra Stern", — he istuivat jälleen pöydän ääressä yhdessä ja olivat tunnin aikaa tutkineet Spenceriä — "sanokaahan minulle, miksi te näytätte niin alakuloiselta?"
"Pienokaiseni ei näytä paranevan täällä, hän tulee lopulta vielä aivan liikkumattomaksi."
"Oi, Affi parka! Sehän olisi hirveää!"
"Senkin hän kestäisi alistuvasti ja koettaisi minulle mieliksi näyttää iloiselta — ehkäpä todellakin olla iloinen. On ihmeellistä, miten suuri kyky tuolla lapsella on alistua kohtaloonsa ja nauttia elämästä. Huolimatta alituisista tuskistaan osaa hän iloita pienimmästäkin asiasta, ja yleensäkin vain se seikka, että hän on olemassa, on hänestä iloa ja kiitollisuutta ansaitseva tosiasia."
"Mutta sitähän se oikeastaan onkin. Ajatelkaahan, miten surullista, jollei olisi olemassa — jollei teitä, ei minua eikä kaikkia muitakaan olisi olemassa. Tai jollei yleensä maailmaa olisi."
"Viimeinen oletus olisi mahdoton, armollinen rouva."