Neiti raukan hätääntyminen vaikutti tuskallisesti vanhaan rouvaan.
»Aikomukseni ei ollut moittia, tahdoin vain huomauttaa teille, että ääntämisenne ei ole virheetöntä, joten teidän tulisi tavatessanne englantilaisia koettaa oppia heiltä. Teidän asemassanne on vieraan kielen osaaminen suurenarvoista, ja kun te osaatte englanninkieltä, on teille eduksi oppia se niin täydellisesti kuin mahdollista. Se ei tuottaisi teille enää suuria vaikeuksia.»
Vieras nousi. »Koetan seurata neuvoanne, armollinen rouva, ja ottaa englanninkielen tunteja. Ei koskaan ole liian vanha oppimaan.»
»Se on aivan totta», vastasi Mrs. Edgecombe nousten. »Minäkin, joka voisin olla äitinne, opiskelen.»
»En tahdo häiritä kauempaa…»
Mrs. Edgecombe ojensi hänelle kätensä.
»Olen pahoillani, ettemme sopineet toisillemme, mutta asiaa ei voi auttaa. Täällä on jo käynyt toistakymmentä tarjoutuvaa, ja tekin kai olette epätietoinen minkä paikan valitsette. Hyvästi ja hyvää jatkoa!»
Mrs. Edgecombe seurasi häntä ovelle ja palasi sitten Hannan luo.
»Kas niin, jospa taas ryhtyisimme pitsikysymykseen», sanoi hän hymyillen. »On helpompaa saada sopiva pitsipäähine kuin seuranainen. Toivoisinpa, että edes jollain täällä käyneistä naisista olisi ollut yhtä miellyttävä ulkomuoto kuin teillä…»
Hannan mieleen valahti hetkeksi eräs ajatus, toivon välähdys sai hänen sydämensä sykkimään.